• Britanniassa perusterve 13-vuotias kuollut koronavirukseen

    Tiistaina Belgiassa uutisoitiin 12-vuotiaan tytön kuolleen virukseen.
    Britanniassa oli tiistaihin mennessä todettu yli 25 000 koronavirustartuntaa. LEHTIKUVA / AFP
    Britanniassa oli tiistaihin mennessä todettu yli 25 000 koronavirustartuntaa. LEHTIKUVA / AFP 
    Uutiset
    1.4.202009:41
    STT

    Britanniassa koronaviruksen saanut 13-vuotias poika on kuollut, kertovat kansainväliset mediat. Lapsi kuoli Lontoossa King's Collegen yliopistollisessa sairaalassa maanantaina. Asiasta kerrottiin tiistaina.

    13-vuotiaan läheisten mukaan pojalla ei ollut tiedossa olevia perussairauksia. Yleisradioyhtiö BBC kertoo, että kuolemansyytutkija tutkii tapausta.

    Pojan uskotaan olevan Britanniassa nuorin koronaviruskriisissä kuollut. Aikaisemmin tiistaina Belgiassa uutisoitiin 12-vuotiaan tytön kuolleen virukseen.

    Pojan perhe kertoo tämän saaneen koronavirustartunnan oireita ja kärsineen hengitysvaikeuksista. Perheen läheinen kertoo, että poika oli laitettu sairaalassa hengityskoneeseen ja saatettu keinotekoiseen koomaan.

    "Tiedämme, että lapsilla on pienempi todennäköisyys saada vakava koronatartunta kuin vanhemmilla aikuisilla. Tämä tapaus kuitenkin korostaa, että meidän kaikkien on tehtävä varotoimenpiteitä tartunnan leviämisen vähentämiseksi niin Britanniassa kuin maailmanlaajuisesti", lasten tartuntatauteihin erikoistunut lääkäri Nathalie MacDermott King's Collegen yliopistosta sanoi.

    MacDermott kehotti tutkimaan kuolemantapauksia niiden ryhmien ulkopuolelta, joilla on korkea riski menehtyvä viruksen seurauksena. Hänestä taustalla saattaa olla viitteitä geneettisestä alttiudesta.

    Britanniassa kerrottiin tiistaina 381 uudesta koronaviruskuolemasta. Kyseessä on maan korkein päiväluku epidemian aikana. Maassa on kuollut yhteensä lähes 1 800 ihmistä. Maailmanlaajuisesti tartuntoja seuraavan Johns Hopkins -yliopiston mukaan Britanniassa on todettu yli 25 000 tartuntaa.

    Artikkelin aiheet
    koronavirus
    Britannia
    lapsi
    kuolema
    sairaalahoito
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria