• Kreikan tukipäätöslykkääntyi

    Uutiset
    23.11.201215:00
    MT toimitus

    BRYSSEL (MT)

    Euromaiden valtiovarainministerit eivät päässeet tiistaina sopuun Kreikan seuraavan lainaerän maksusta. Aamukuuteen asti venyneissä neuvotteluissa väännettiin kättä erityisesti siitä miten Kreikan velkakestävyyttä parannettaisiin.

    ”Tarvitaan vielä lisää laskelmia ja tietoja, mutta uskon, että yhteisymmärrykseen päästään”, valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) sanoi keskiviikkoaamuna Brysselissä.

    Kreikka on odottanut reilun 30 miljardin euron lainaerän maksua jo pitkään. Toissa viikolla Kreikan parlamentti hyväksyi rahansiirron ehtona olleet säästötoimet.

    Viime viikon kokouksessaan euroministerit lupasivat maalle kaksi vuotta lisäaikaa säästöjen toteuttamiseen. Kiistaa on kuitenkin siitä, miten lisäaika rahoitetaan ja pitääkö myös Kreikan tukilainoistaan maksamia korkoja alentaa.

    Saksa on ollut valmis lisärahoitukseen. Hollanti taas leikkaisi korkoja. Suomi on valmis antamaan lisäaikaa, mutta ei hyväksy lisärahoitusta. Kansainvälinen valuuttarahasto IMF on suhtautunut nihkeästi jatkoajan antamiseen säästötavoitteiden toteutumisessa.

    Ongelmana on maan velkasuhde, joka uhkaa nousta 190 prosenttiin bkt:sta. Tukipaketin alkuperäisenä tavoitteena oli suhteen laskeminen 120 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä.

    ”Suomen tavoitteena on, että Kreikka saa lainaeränsä ja maan talous lähtee korjaantumaan”, Urpilainen sanoo.

    Euroalueen valtiovarainministerit jatkavat vääntöä Kreikan tukemisesta seuraavan kerran ensi maanantaina.

    NIKLAS HOLMBERG

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Kreikka
    euromaat
    tukipaketti
    valtiovarainministerit
    IMF
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria