• Nautojen ruhoja ajelehtii Etelä-Kiinan merellä – Taifuuniin törmänneen rahtilaivan toinen pelastettu miehistön jäsen kuoli

    Aluksella kerrotaan olleet aiemmin teknisiä ongelmia.
    Rahtialuksen uppoamispaikka on Japanin aluevesillä.
    Rahtialuksen uppoamispaikka on Japanin aluevesillä. Kuva: Jukka Pasonen
    Uutiset
    4.9.202019:30
    Eija Mansikkamäki

    Toinen taifuuni Maysakin runteleman japanilaisen rahtilaivan merestä pelastettu miehistön jäsen on kuollut, kertoo uutistoimisto Reuters. Hänet saatiin perjantaina merestä ylös tiedottomana, mutta hän kuoli sairaalassa.

    Toinen, keskiviikkona pelastettu mies on hengissä, mutta 41 miehistön jäsentä edelleen kateissa. Pelastajat ovat löytäneet lisäksi yhden pelastusliivin ja nautojen ruhoja ajelehtimassa aluksen oletetulta uppoamispaikalta.

    Pelastuneen miehistön jäsenen mukaan aluksen moottori sammui ennen valtavaa hyökyaaltoa.

    Gulf Livestock 1 -niminen alus oli matkalla Uudesta-Seelannista Kiinaan, kun sitä kohtasi voimakas taifuuni torstaina Etelä-Kiinan merellä Japanin aluevesillä. Valtaosa miehistöstä oli filippiiniläisiä, myös toistaiseksi ainoa pelastunut 45-vuotias.

    Alus lähti Uudesta-Seelannista 14. elokuuta ja sen oli määrä saapua 17 päivän kuluttua Jingtangin satamaan Kiinan Tangshaniin.

    Merenkulkuraporttien mukaan aluksella on ollut aiemmin teknisiä ongelmia ja puutteita muun muassa mittaristossa ja moottorissa. Aiemmissa eläinkuljetuksissa on esiintynyt muun muassa pernaruttoa.

    Lue myös:

    6 000 lehmää upposi rahtilaivan mukana Japanissa

    Artikkelin aiheet
    rahtilaivaonnettomuus
    taifuuni
    Etelä-Kiinan meri
    Gulf Livestock 1
    Uudesta-Seelannista Kiinaan
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle