• Ovet käyvät Harkimon Liike Nytissä – lisää eroja Jungnerin vanavedessä

    Paikallispoliitikkoja on livennyt pois Liike Nytin riveistä Joensuussa ja Porissa.
    Kansanedustaja Harry Harkimo on Liike Nytin puheenjohtaja.
    Kansanedustaja Harry Harkimo on Liike Nytin puheenjohtaja. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Uutiset|Politiikka
    4.12.202420:30
    Hanna Lensu

    Viime viikolla kansanedustaja Harry Harkimon luotsaamasta Liike Nytistä erosi helsinkiläinen Mikael Jungner, jonka uusi puolue on kokoomus.

    Jungnerin lähtö ei jäänyt puolueen viimeiseksi. Suomenmaa-lehden mukaan tällä viikolla joensuulainen kaupunginvaltuutettu Sari Huovinen loikkasi keskustan riveihin.

    Satakunnan Kansa Länsi-Suomi -lehden mukaan nyt porilaiset kaupunginvaltuutetut Niko Viinamäki ja Christa Lahto ovat eronneet Liike Nytistä. He olivat puolueen valtuustoryhmän ainoat jäsenet. Molemmat erotettiin aiemmin perussuomalaisista.

    ”Olen pitkään ja viime aikoina useastikin käynyt syvällistä ja vakavaa pohdiskelua puolueen valtakunnantason julkisuudessakin esillä olleesta tilanteesta, asioista ja joistakin toimintatavoista”, Lahto perusteli eroaan lehdessä.

    Liike Nytistä irtaantuneet ovat kertoneet riitaisuudesta puolueen sisällä.

    Harry Harkimo kommentoi porilaisvaltuutettujen lähtöä lyhyellä viestillä.

    ”Sen verran voin kommentoida, että näiden lähteneiden kannattaisi nyt päättää, missä puolueessa haluavat olla. Tämä on nyt kolmas puolue yhden vaalikauden aikana.”

    Suomenmaa: Liike Nytissä kuohuu: Nyt kaksi aluevaltuutettua loikkasi keskustaan – "On ollut aika työlästä"

    Satakunnan Kansa Länsi-Suomi: Toinenkin porilaispäättäjä jätti puolueensa – Harry Harkimolta suora viesti lähtijöille

    Lisää aiheesta
    • Jungner on ollut pitkään mukana politiikassa.

      Politiikka | Mikael Jungner siirtyy Liike Nytistä kokoomukseen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa