• Ylen säästökuuri etenee – hallitus antoi esityksensä

    Hallitus esittää Ylen rahoitusta vuosittain nostavan indeksin jäädyttämistä vuosina 2025–2027.
    Hallituksen esityksellä toteutetaan parlamentaarisen Yle-työryhmän linjaus. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN .
    Hallituksen esityksellä toteutetaan parlamentaarisen Yle-työryhmän linjaus. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN .  
    Uutiset|Politiikka
    31.10.202414:54
    STT

    Yleisradioon kohdistuvat säästösuunnitelmat etenevät. Hallitus esittää Ylen rahoitusta vuosittain nostavan indeksin jäädyttämistä vuosina 2025–2027.

    Hallitus antoi tänään eduskunnalle lakiesityksen valtion televisio- ja radiorahastolain muuttamiseksi. Muutoksella jäädytettäisiin Ylen rahoitusta vuosittain nostava indeksi.

    Esityksellä toteutetaan parlamentaarisen Yle-työryhmän syyskuussa julkistama linjaus.

    ”Käytännössä valtion talousarviosta valtion televisio- ja radiorahastolle Yleisradio Oy:n julkisen palvelun kustannusten kattamiseen suoritettavaan määrärahaan ei vuosina 2025, 2026 ja 2027 tehtäisi indeksin mukaisia vuotuisia korotuksia”, liikenne- ja viestintäministeriö kertoo tiedotteessa.

    Indeksitarkistuksen tekemättä jättäminen tarkoittaa, että Ylen määräraha ei kasva vuosina 2025–2027 kuluvaan vuoteen verrattuna. Ilman esitettyä lakimuutosta Ylen rahoitus kasvaisi arviolta noin 16 miljoonaa euroa ensi vuonna, noin 31 miljoonaa euroa vuonna 2026 ja noin 47 miljoonaa euroa vuonna 2027.

    Lakiesitys liittyy valtion vuoden 2025 täydentävään talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. Lain on tarkoitus tulla voimaan ensi vuoden alussa.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa