• HELLAN KULMILTA Kaksijalkaisen täysrehu

    Uutiset
    7.6.201316:00
    MT toimitus

    Maataloudesta tietoiselle ihmiselle ravinto on myös rehua. Sitä kannattaa ostaa paljon kerrallaan mahdollisimman halvalla. Sen tehtävä on nopea lihotus ja runsas lypsätys. Käsittelyn on oltava vaivatonta, säilyvyyden hyvä. Rehua syövät eläimet.

    Ihminen taas syö ruokaa. Sen tulisi olla kaunista, vaihtelevaa, kotimaista, terveellistä, eettistä, ei-lihottavaa, vuodenajan mukaista, ja se voikin olla liian halpaa.

    Mitä jos heitettäisiin ruokahifistely hiiteen? Pantaisiin tilalle sikaloista ja navetoista tuttua järkiruokaa, rehua.

    Keskivertoaikuinen, 18–60-vuotias naismies, tarvitsee noin 2 500 kilokaloria päivässä. Määrä saadaan kokoon 800 grammalla viljaa. Vuodessa sitä kuluisi kolmisen sataa kiloa.

    Pelkällä viljalla ei kuitenkaan pärjää pidemmän päälle. Tarvitaan myös rasvaa ja proteiinia, sekä jokunen muru kivennäistä ja vitamiinia.

    Koska rehuteollisuus osaa tehokkuuden, otetaan raaka-aineet mallin mukaan: soijaa ja rypsiä viljan joukkoon.

    Rehukaura maksaa alle 200 euroa tonni. Rypsistä joutuu pulittamaan yli 400, ja soijasta hieman yli 500 euroa.

    Halpaa, eikö totta? Vuoden ruokaostoksiin maailmanmarkkinahinnoin rahaa menee noin satanen, jos syö vain tarpeellisen.

    Mutta mahtaisiko monipuolisuuteen tottunut saada kaksijalkaisen täysrehua nieltyä?

    Maittavuusongelma voisi ratketa Ilpo Tiihosen runossa mainitulla reseptillä.

    ”Jees ketsuppia, huusi jenkki

    hihat sinapissa, ketsupissa penkki.”

    Vakavaksi vetää, koska liian moni syö yksipuolisesti tahtomattaan.

    Omiani huolellisempia laskelmia tehdään tosissaan avustusjärjestöissä. Lukemattomat kupit täyttyvät ja tyhjenevät mitättömältä tuntuvien maailmanmarkkinahintojen heilahdusten mukana.

    HENRIK SCHÄFER on Maaseudun

    Tulevaisuuden

    toimittaja.

    henrik.schafer@

    mt1.fi

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    ravinto
    rehu
    ruoka
    vilja
    rehuteollisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle