Maataloudesta tietoiselle ihmiselle ravinto on myös rehua. Sitä kannattaa ostaa paljon kerrallaan mahdollisimman halvalla. Sen tehtävä on nopea lihotus ja runsas lypsätys. Käsittelyn on oltava vaivatonta, säilyvyyden hyvä. Rehua syövät eläimet.
Ihminen taas syö ruokaa. Sen tulisi olla kaunista, vaihtelevaa, kotimaista, terveellistä, eettistä, ei-lihottavaa, vuodenajan mukaista, ja se voikin olla liian halpaa.
Mitä jos heitettäisiin ruokahifistely hiiteen? Pantaisiin tilalle sikaloista ja navetoista tuttua järkiruokaa, rehua.
Keskivertoaikuinen, 18–60-vuotias naismies, tarvitsee noin 2 500 kilokaloria päivässä. Määrä saadaan kokoon 800 grammalla viljaa. Vuodessa sitä kuluisi kolmisen sataa kiloa.
Pelkällä viljalla ei kuitenkaan pärjää pidemmän päälle. Tarvitaan myös rasvaa ja proteiinia, sekä jokunen muru kivennäistä ja vitamiinia.
Koska rehuteollisuus osaa tehokkuuden, otetaan raaka-aineet mallin mukaan: soijaa ja rypsiä viljan joukkoon.
Rehukaura maksaa alle 200 euroa tonni. Rypsistä joutuu pulittamaan yli 400, ja soijasta hieman yli 500 euroa.
Halpaa, eikö totta? Vuoden ruokaostoksiin maailmanmarkkinahinnoin rahaa menee noin satanen, jos syö vain tarpeellisen.
Mutta mahtaisiko monipuolisuuteen tottunut saada kaksijalkaisen täysrehua nieltyä?
Maittavuusongelma voisi ratketa Ilpo Tiihosen runossa mainitulla reseptillä.
”Jees ketsuppia, huusi jenkki
hihat sinapissa, ketsupissa penkki.”
Vakavaksi vetää, koska liian moni syö yksipuolisesti tahtomattaan.
Omiani huolellisempia laskelmia tehdään tosissaan avustusjärjestöissä. Lukemattomat kupit täyttyvät ja tyhjenevät mitättömältä tuntuvien maailmanmarkkinahintojen heilahdusten mukana.
HENRIK SCHÄFER on Maaseudun
Tulevaisuuden
toimittaja.
henrik.schafer@
mt1.fi