• Evan kysely: Kaksi kolmesta vähentäisi nopeasti Suomen siteitä Kiinaan

    Evan arvo- ja asennetutkimuksen mukaan 72 prosenttia suhtautuu kielteisesti Kiinaan ja 94 prosenttia kielteisesti Venäjään.
    Lianyungangin satama Kiinan itärannikolla. Enemmistö suomalaisista on sitä mieltä, että Suomen pitäisi nopeasti vähentää taloudellisia siteitään Kiinaan.
    Lianyungangin satama Kiinan itärannikolla. Enemmistö suomalaisista on sitä mieltä, että Suomen pitäisi nopeasti vähentää taloudellisia siteitään Kiinaan.  Kuva: Lehtikuva/AFP
    Uutiset|Talous
    16.1.202407:56
    STT

    Kaksi kolmesta katsoo, että Suomen pitäisi nopeasti vähentää taloudellisia siteitään Kiinaan, ilmenee Elinkeinoelämän valtuuskunta Eva ry:n kyselystä.

    Evan arvo- ja asennetutkimuksen mukaan 72 prosenttia suhtautuu kielteisesti Kiinaan ja 94 prosenttia kielteisesti Venäjään.

    Vastaajista 74 prosenttia pitää Yhdysvaltoja ongelmistaan huolimatta länsimaisten arvojen keskeisenä puolustajana maailmassa ja Suomellekin tärkeänä kumppanina.

    Sen sijaan 69 prosenttia pitää Yhdysvaltoja arvaamattomana liittolaisena, koska Yhdysvalloissa Donald Trumpin kaltaiset ihmiset voivat tulla presidentiksi.

    Tulokset perustuvat noin 2 000 ihmisen antamiin vastauksiin. Tulosten virhemarginaali on koko väestön tasolla 2–3 prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan. Tiedot kerättiin viime vuoden syyskuussa.

    Aineisto on kerätty Taloustutkimuksen internetpaneelissa, josta tutkimusotos on muodostettu ositetulla satunnaisotannalla. Aineisto on painotettu edustamaan väestöä iän, sukupuolen, asuinalueen, koulutuksen, ammatin tai aseman, toimialan ja puoluekannatuksen mukaan.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle