• Öljyn hinnan lasku tukee Eurooppaa

    Uutiset
    3.12.201415:00
    Paula Liesmäki

    Kotimaisen kysynnän synkeät näkymät saivat Nordean ekonomistit vetämään talouden ensi vuoden kasvuarvion pakkaselle.

    ”Kaikki uutiset syksyn jälkeen ovat olleet huonoja, paitsi öljyn hinnan lasku”, Nordean pääekonomisti Aki Kangasharju sanoi tiistaina.

    Kangasharjun mukaan työvoimakustannuksia pitää leikata vientisektorin kilpailukyvyn parantamiseksi. Radikaaleja keinoja ovat tuntipalkan laskeminen ja lomarahan poisto.

    ”Jotain nykyistä radikaalimpaa pitää saada aikaiseksi.”

    Lisäksi kotimaista ostovoimaa pitää tukea tuloveroa alentamalla.

    ”Suomessa yritysten tutkimusta ja tuotekehitystä tuetaan saman verran kuin Uudessa-Seelannissa, missä on ainoastaan lampaita”, Kangasharju kärjisti.

    Yritysten säästäminen on romahtanut Suomessa nopeasti. Se kertoo kannattavuuden heikentymisestä etenkin kotimaassa.

    Suomessa kaikkien sektoreiden yhteenlaskettu säästäminen painui viime vuonna miinukselle, ensi kertaa 20 vuoteen.

    Yritysten omistajat ottavat mieluummin osinkoja kuin investoivat.

    Toistaiseksi Suomen talouden koko pääomakanta on kasvanut, mutta rakentamisen jäähtyessä pääomakanta uhkaa alkaa kutistua.

    ”Kohta rakentamisessakaan investoinnit eivät riitä poistojen kattamiseen”, Kangasharju sanoi.

    Öljyn hinnan lasku tukee maailmantalouden elpymistä.

    Jos hinta pysyy alhaisena, sen arvioidaan nostavan globaalia talouskasvua ensi vuonna 0,5–1 prosenttiyksikköä.

    ”Todennäköinen ylimääräinen talouskasvu on kehittyvissä maissa 0,8 prosenttia, koska ne kaikki ovat öljyntuojia”, Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n johtaja Christine Lagarde sanoi tiistaina Washingtonissa.

    Öljyn hinta on laskenut jo kolmanneksen viime kesästä alle 70 dollariin.

    Halvempi öljy tukee Kangasharjun mukaan Euroopankin kasvua. Samalla se lisää deflaatiovaaraa.

    Kangasharju uskoo, että Euroopan keskuspankki päättää torstain kokouksessaan yrityslainojen osto-ohjelmasta ja maaliskuuhun mennessä toisesta elvytyspaketista, jossa ostetaan valtionlainoja.

    ”Jos (Mario) Draghi sanoo, että nyt vain odotellaan, euron arvo lähtee varmasti vahvistumaan. Deflaatio on väistämätön.”

    IMF arvioi maailmantalouden kasvavan tänä vuonna 3,3 prosentin tahtia, ensi vuonna 3,8 prosenttia. Nordean mukaan 3,8 prosenttiin päästään vasta 2016.

    Kangasharjun mukaan ruplan päästäminen kellumaan on avittanut Venäjää.

    ”Nyt öljyn hinta on ruplissa hyvin vakaa.”

    PAULA LIESMÄKI

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    öljyn hinta
    talouskasvu
    Eurooppa
    IMF
    Nordea
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria