• Karjalainen: Saimaannorppien pesintävedet yhä sulana

    Mitä myöhempään järvien jäätyminen ja hankien kinostuminen menee, sitä harvempi norppaemo voi turvautua perinteisiin pesäpaikkoihinsa.
    Jäätilanne vaikuttaa olennaisesti saimaannorpan pesinnän onnistumiseen. LEHTIKUVA / Jussi Nukari
    Jäätilanne vaikuttaa olennaisesti saimaannorpan pesinnän onnistumiseen. LEHTIKUVA / Jussi Nukari 
    Uutiset
    7.1.202023:30
    STT

    Saimaannorppien pesintä on vaarantunut lauhan talven takia, kertoo sanomalehti Karjalainen. Suomen luonnonsuojeluliiton saimaannorppakoordinaattorin Kaarina Tiaisen mukaan eteläisellä Saimaalla ei ole jäätä eikä lunta.

    "Isot selät, joissa saimaannorpat pesivät, ovat aivan sulia. Suojaisissa, matalissa lahdenpoukamissakaan ei ole jäätä juuri laisinkaan", hän sanoo lehdessä.

    Norpan poikaset eli kuutit syntyvät helmi–maaliskuun vaihteessa, joten lunta ja jäätä ehtii vielä kertyä.

    "Mutta mitä myöhempään järvien jäätyminen ja hankien kinostuminen menee, sitä harvempi norppaemo voi turvautua perinteisiin pesäpaikkoihinsa. Tämä voi olla kuuttien kannalta kohtalokasta", Tiainen sanoo.

    Viime vuosina pesintään on kokeiltu myös keinopesiä.

    "Se on selvää, ettei näitä kokeiluvaiheessa olevia keinopesiä ole isoja määriä. Niistä ei koko Saimaan mitoissa suurta apua ole, eikä niistä liioin tilanteen pelastajiksikaan ole", Tiainen kuvaa.

    Artikkelin aiheet
    saimaannorppa
    Saimaa
    talvi
    luonnonsuojelu
    ilmastonmuutos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria