• Karu arvio julki: Hyvinvointialueiden irtisanomiset lisääntyvät edelleen tänä vuonna

    Kunnat ja hyvinvointialueet tekivät viime vuonna henkilöstöön kohdistuvia sopeutustoimia arviolta noin 564 miljoonan euron edestä.
    Hyvinvointialueet irtisanoivat KT:n kyselyn mukaan viime vuonna lähes 1 300 henkilöä ja kunnat noin 340 henkilöä. LAURA UKKONEN / LEHTIKUVA.
    Hyvinvointialueet irtisanoivat KT:n kyselyn mukaan viime vuonna lähes 1 300 henkilöä ja kunnat noin 340 henkilöä. LAURA UKKONEN / LEHTIKUVA.  
    Uutiset|Yhteiskunta
    10.2.202611:15
    STT

    Hyvinvointialueiden toteuttamien irtisanomisten arvioidaan kasvavan edelleen tänä vuonna, kun taas kuntien tekemien irtisanomisten arvioidaan kääntyvän laskuun, käy ilmi Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n kyselystä.

    Hyvinvointialueet irtisanoivat kyselyn mukaan viime vuonna lähes 1 300 henkilöä ja kunnat noin 340 henkilöä.

    Näin korkeita lukuja on KT:n mukaan nähty viimeksi 1990-luvun laman aikana, sillä irtisanomiset tuotannollisista ja taloudellisista syistä ovat olleet kunta- ja hyvinvointialalla perinteisesti vähäisiä.

    Kunnat ja hyvinvointialueet tekivät viime vuonna henkilöstöön kohdistuvia sopeutustoimia arviolta noin 564 miljoonan euron edestä.

    Kunnat sopeuttivat henkilöstömenoja viime vuonna noin 161 miljoonalla eurolla. Hyvinvointialueiden sopeutukset olivat noin 403 miljoonaa, mikä oli yli kaksinkertaisesti edelliseen vuoteen verrattuna. Tänä vuonna hyvinvointialueiden sopeutusruuvin arvioidaan kiristyvän noin 475 miljoonaan.

    ”Rahoitusmallin ja alijäämien kattamisvelvollisuuden vuoksi leikkaukset hyvinvointialueilla jatkuvat. Rahoituksen tulisi kuitenkin riittää kattamaan kansalaisille tärkeät sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palvelut”, KT:n toimitusjohtaja Henrika Nybondas-Kangas sanoo tiedotteessa.

    Lomautukset koskivat viime vuonna kunnissa noin 600:aa ja hyvinvointialueilla noin 12 200:aa henkilöä.

    KT:n ajankohtaiskysely toteutettiin marraskuun lopun ja tammikuun välisenä aikana. Se lähetettiin kaikkiin Manner-Suomen kuntiin ja kuntayhtymiin, hyvinvointialueille ja KT:n yritysjäsenille.

    Kyselyyn vastasi yli 200 kuntaa ja kuntayhtymää sekä 24 hyvinvointialuetta tai -yhtymää. Vastaajat edustavat kuntien henkilöstöstä 79:ää prosenttia ja hyvinvointialueiden henkilöstöstä noin 96:ta prosenttia.

    Artikkelin aiheet
    hyvinvointialueet
    irtisanomiset
    kunnat
    henkilöstömenot
    sopeutustoimet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle