• Seinäjoen seutu kehittyy nopeiten

    Etelä-Pohjanmaan maakuntakeskus on vahvistanut asemaansa 20 vuodessa eniten Suomen kaupungeista.
    Seinäjoki on kehittynyt voimakkaasti viimeisten 20 vuoden aikana.
    Seinäjoki on kehittynyt voimakkaasti viimeisten 20 vuoden aikana. Kuva: SEINÄJOEN KAUPUNKI
    Uutiset
    30.11.201516:50
    Jukka Koivula

    Aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI on päivittänyt kaupunkiverkkotutkimuksen, jolla on seurattu ja kehitetty kansallista kaupunkiverkkoa ja suomalaisia kaupunkiseutuja 20 vuoden ajan.

    Tutkimus osoittaa, että Suomen kaupunkiverkossa eniten asemaansa on vahvistanut Seinäjoki, jonka asukasluku on runsaat 60 000.

    Kansallinen kaupunkiverkko on edelleen kattava vuonna 2015. Suomessa on 30 toiminnallisesti merkittävää kaupunkiseutua, joista lähes puolet on monipuolisia korkeakoulupaikkakuntia tai niiden lähiseutuja.

    Kaupunkiseutujen joukosta on pudonnut viisi kaupunkiseutua, mutta vahvoja monipuolisia korkeakoulukaupunkiseutuja on nyt enemmän. Kehitys vyöhykkeellistyy, kun vahvojen kaupunkien kehitys heijastuu yhä laajemmalle alueelle.

    Metropolialue laajenee, jonka johdosta esimerkiksi Hämeenlinnan seutu on nyt metropolialueen lähiseutua.

    Merkittävää laskua on ollut Porvoon, Salon ja Maarianhaminan asemassa.

    Pienempiä siirtymiä voi hahmottaa länsirannikko – kaakkoinen Suomi -akselilla. Kokkola, Pietarsaari ja Rauma ovat vahvan teollisen kehityksen kaupunkeja.

    Laskua taas on Kotkassa, Kouvolassa, Imatralla ja Mikkelissä. Kaakosta löytyy kuitenkin vahvistunut Lappeenranta.

    Kajaanin ja Kemi-Tornion asema on myös hieman heikentynyt.

    Kansallinen kaupunkiverkko on joukoltaan supistunut kahdessa vuosikymmenessä, kun siitä ovat pudonneet Uudenkaupungin, Valkeakosken, Jämsän, Äänekosken ja Raahen kaupunkiseudut. Iisalmi taas on noussut kaupunkiseutujen joukkoon.

    Asiasta uutisoi viime viikolla Talouselämä.

    Artikkelin aiheet
    Seinäjoki
    kaupunkikehitys
    Etelä-Pohjanmaa
    kaupunkiverkko
    MDI
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle