• Sote-uudistus ei saa tuhota markkinataloutta, RKP:n varapuheenjohtaja varoittaa

    Inhouse-yhtiön käyttäminen on tapa kiertää hankintalakia. Se ei ole oikein, Henrik Wickström kirjoittaa yliökirjoituksessaan.
    Uutiset|Elintarviketeollisuus
    14.12.202216:22
    Yliö
    Henrik Wickström

    Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus eli sote-uudistus toteutuu. Vihdoinkin.

    Erilaisia laajoja kunta- ja sote-uudistuksia on useampi eri hallitus valmistellut lähes 20 vuotta.

    Aluksi haluan todeta, että me tarvitsimme Suomeen sote-uudistuksen. Nykyinen hallintomalli ei olisi pystynyt vastaamaan sosiaali- ja terveydenhuollon kustannusten kasvuun ja väestön ikääntymisestä johtuvaan palvelutarpeen kasvuun. Asiat on tehtävä uudella tavalla.

    Vaikka olenkin aluepäättäjä, kuntapäättäjä ja vielä loppuvuoteen asti myös Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) kuntayhtymän hallituksen jäsen, en tule tässä mielipidekirjoituksessa keskittymään itse sote- ja pelastuspalveluihin vaan kaikkeen muuhun, mihin tämä sote-uudistus vaikuttaa. Kaikkien suomalaisten on hyvä ymmärtää, että uudistus vaikuttaa laajemmin koko Suomeen, varsinkin talouteen ja elinkeinoelämäämme.

    Uudistuksen toimeenpano toteutetaan rakettiaikataululla. Uudet aluevaltuustot aloittivat työskentelynsä vasta maaliskuussa.

    Kun katsoo STM:n alueellista valmistustasoruudukkoa, se hehkuu ruskan eri väreissä merkkinä siitä, että läheskään kaikki ei ole alueilla valmista.

    Uusi hallintorakenne syö aina rahaa. Tämä uudistus ei ole siitä poikkeus.

    Tavoitteet ovat kauempana tulevaisuudessa ja vasta silloin voimme arvioida, tuliko rahat käytettyä oikein.

    Minä näen sote-uudistuksen myös elinvoimauudistuksena. Hyvinvointialueista tulee merkittäviä verorahojen jakajia. Kuntiin jää pienempi osuus.

    Vastuu aluepäättäjillä on siis huima.

    Tässä tiukassa aikataulussa päättäjät ovat joutuneet tekemään nopeita ratkaisuja. Moni tärkeä asia on jo virkakunnan toimesta valmisteltu ”ota tai jätä” -asenteella. Mikäli näin ei toimita, ei alue ole valmis vuodenvaihteeseen.

    Kiire ei ole koskaan hyvä. Se on myös yksi syy yhtiöittämisvimmalle, joka hyvinvointialueilla näkyy.

    Olen todella huolissani siitä, mitä vaikutuksia meidän kansantaloudellemme on sillä, että julkisomisteiset yhtiöt, inhouse-yhtiöt, kasvavat niin nopeasti, varsinkin tukipalveluiden osalta.

    Suomessa on nähtävissä, että yksi ja sama inhouse-toimija ottaa haltuun koko alueen ruokahuollon. Onko kukaan ajatellut, mitä vaikutuksia tällä on työllisyydelle ja varsinkin pienten kuntien elinvoimaisuudelle?

    Otan esimerkkinä oman kotikuntani Inkoon.

    Meillä on välillä ollut paikallinen yritys, joka on hoitanut kotihoidon ateriapalvelut. Miten voimme varmistua siitä, että jatkossakin nämä pienet toimijat pääsevät mukaan kilpailuun?

    Se vaatii, että alueella noudatetaan hankintalain henkeä ja hankitaan markkinoilta ne palvelut, jotka siellä ovat.

    On syytä muistaa, että inhouse-yhtiön käyttäminen on tapa kiertää hankintalakia. Se ei ole oikein.

    Olemme Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella joutuneet tekemään inhouse-ratkaisuja, osittain aikataulupakon edessä. Useamman päätöksen olemme kirjanneet, kuten myös hyvinvointialuestrategiaan, että tarkistamme nämä kaikki inhouse-ratkaisut tämän valtuustokauden aikana.

    Toivon, että näin tehdään kaikkialla, koska eivät sitä seuraavatkaan valtuustot tee.

    Me tulemme myös laatimaan hankintastrategian alueellemme, jossa on tärkeää linjata, että hankintoja tulee jakaa.

    Onko kukaan ajatellut, mitä vaikutuksia inhouse-yhtiöiden suosimisella on työllisyydelle ja varsinkin pienten kuntien elinvoimaisuudelle?

    Julkisomisteisten yhtiöiden kasvusta tulee olla huolissaan, koska pitkällä aikavälillä se johtaa yritysten toimintaedellytysten heikentymiseen ja innovaatioiden vähentymiseen. Samalla kustannuskehitystä on vaikea seurata, koska ei ole kilpailua.

    Sote-päättäjänä olen valmis tekemään kaikkeni sen eteen, että saamme parannettua hoitoon pääsyä kaikille suomalaisille. Tarvitsemme uusia tapoja toimia, sähköisiä ja digitaalisia palveluita, monituottajuutta sekä kannustavan työilmapiirin henkilökunnalle.

    Tuntuu pahalta, kun saa kuulla nuorilta, että mielenterveyspalveluihin ei pääse tai ettei kenelläkään ole aikaa vanhuksille. Nyt on muutosten aika.

    Sote-päättäjillä on nyt suuri vastuu hyvinvointivaltion tulevaisuudesta.

    Samalla on syytä muistaa, että hyvinvointipalvelut eivät synny itsestään. Ne syntyvät meidän suomalaisten tekemästä työstä ja yrittämisestä. Sitä hyvinvointialueet eivät saa omalla toiminnallaan vaikeuttaa.

    Henrik Wickström

    RKP:n varapuheenjohtaja

    aluehallituksen II varapuheenjohtaja, Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue

    Inkoo

    Lisää aiheesta
    • Vaikka valtiollisessa aluepolitiikassa on viime vuosina ollut havaittavissa terästäytymistä, on suurin osa Suomen maakunnista menettänyt paljon väestöään 2000-luvun kuluessa. Kehitys on jatkunut saman suuntaisena riippumatta siitä, mitkä puolueet hallituksessa ovat olleet.

      Politiikka | Analyysi: Luottamus keskustaan murentuu vaikka aluepolitiikka terhakoitui ‒ Nähdäänkö ensi hallituskaudella Suomessakin keltaliivejä?

    • THL:n tutkimuksen mukaan joka kymmenes Suomessa asuva kokee jäävänsä kokonaan tai osittain ilman itselle riittäviä lääkäri- ja hoitajapalveluja. LEHTIKUVA / Hanna Matikainen.

      Hyvinvointi | Tutkimus: Noin joka kymmenes Suomessa asuva kokee jäävänsä ilman riittäviä terveydenhuoltopalveluja

    • Vakavasti haavoittunut mies oli jätetty Peijaksen sairaalan eteen elokuussa 2021. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER.

      Talous | Hyvinvointialueet valmistautuvat aloittamaan toimintansa sumuisissa talousnäkymissä – "Kuin heittäisi tikkaa silmät kiinni"

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle