• Aivokalvontulehdus saattoi tarttua ruotsalaisiin partioleirillä Japanissa

    Samalla leirillä ruotsalaisten kanssa oli noin tuhat suomalaista. Heidän ei tiedetä saaneen tartuntaa.
    Uutiset
    17.8.201518:21
    STT

    Useat ruotsalaisnuoret ovat saattaneet saada aivokalvontulehduksen partioleiriltä Japanissa. Ruotsin terveysviranomaisten mukaan ainakin yksi Jamboree-leirillä ollut ruotsalainen on erittäin todennäköisesti saanut tartunnan ja kahta muuta tapausta tutkitaan.

    Lisäksi kaksi leirillä ollutta skotlantilaista on sairastunut, kerrotaan

    Jamboree-leirin suomenkielisillä verkkosivuilla.

    Suomen Partiolaisten tiedossa ei ole, että kukaan leirin suomalaisista olisi saanut tartunnan.

    "Meillä ei ole tiedossa sairaustapauksia. Olemme informoineet matkalla olleita tarkkailemaan oireita", kertoi Suomen Partiolaisten yhteiskuntasuhde- ja viestintäjohtaja Kaisa Koistinen STT:lle maanantaina.

    Suomesta leirillä oli noin tuhat osallistujaa ja Ruotsista noin 1 900. Heinä- ja elokuun vaihteessa järjestetylle leirille osallistui kaikkiaan noin 30 000 ihmistä.

    Uutista päivitetty 17.8. klo 17:55

    Artikkelin aiheet
    aivokalvontulehdus
    partioleiri
    Japani
    Ruotsi
    Suomen Partiolaisten
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle