• EKP ei koskenut korkoihin, mutta varautuu jo entistä heikompaan talouskehitykseen

    Euroalueella kesällä virinnyt elpyminen hidastuu nyt ennakoitua nopeammin.
    Euroopan keskuspankki kertoi arvioivansa tarkasti muun muassa uusia tietoja koronapandemian kehityksestä. LEHTIKUVA/AFP.
    Euroopan keskuspankki kertoi arvioivansa tarkasti muun muassa uusia tietoja koronapandemian kehityksestä. LEHTIKUVA/AFP. 
    Uutiset
    29.10.202018:48
    STT

    Euroopan keskuspankki valmistautuu uusiin elvytystoimiin joulukuussa, koska synkkenevä koronatilanne hyydyttää euromaiden talouskehitystä.

    EKP:n pääjohtaja Christine Lagarde sanoi korkokokouksen jälkeen, että euroalueella kesällä virinnyt elpyminen hidastuu nyt ennakoitua nopeammin.

    Joulukuussa keskuspankki saa päivitetyt arviot eurojärjestelmän talousnäkymistä ja säätää niiden perusteella suunnitelmiaan.

    "Olimme yhtä mieltä, että toimiin on tartuttava", Lagarde sanoi.

    Pankin neuvosto totesi lausunnossaan, että riskit painottuvat selvästi odotettua heikomman kehityksen suuntaan. Näin ollen neuvosto ilmoitti arvioivansa tarkasti uusia tietoja pandemian etenemisestä, rokotteiden saatavuudesta ja valuuttakurssikehityksestä.

    EKP jätti ohjauskorkonsa ennalleen, eikä tehnyt muutoksia myöskään lainaosto-ohjelmaansa, johon se on varannut 1  350 miljardia euroa ja joka on voimassa ensi vuoden kesäkuun loppuun asti.

    Euroalueen inflaatio on tällä hetkellä selvästi hitaampaa kuin EKP:n tavoite, joka on vajaat kaksi prosenttia keskipitkällä aikavälillä. Elo- ja syyskuussa kuluttajahintojen suunta kääntyi taloutta hyydyttävän deflaation puolelle.

    Artikkelin aiheet
    EKP
    euroalue
    korkopolitiikka
    talouskehitys
    inflaatio
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria