• Ovatko Vauhtus ja Hyväneuvo tuttuja? Lännen kansaneepos on hyvin erilainen kuin Kalevala

    Länsimurteiden sekoituksella kirjoitetut kalevalamittaiset tarinat vievät kiinnostavalle matkalle. Hahmoista tunsin ennestään vain Väinämöisen.
    Tilaajalle
    Rauni-eepoksen on koonnut kirjailija ja kansanrunouden tutkija Juha Jyrkäs.
    Rauni-eepoksen on koonnut kirjailija ja kansanrunouden tutkija Juha Jyrkäs. Kuva: Salakirjat
    Uutiset|Kirjallisuus
    28.12.202520:00
    Arvio
    Paula Liesmäki

    Itäsuomalaislähtöisen ihmisen, joka on lukenut Kalevalan monta kertaa, on jännittävää tarttua länsisuomalaisia kansanrunoja yhteen kokoavaan Rauniin.

    Kirjan esittelytekstissä on mainittu oudon paimenen tapaava Mataleena, miestappoon sortuva Hyväneuvo ja ukko Väinämöinen. Heistä vain viimeinen on tuttu hahmo.

    Luettelen nimiä myös länsisuomalaislähtöiselle miehelleni. Hänkään ei heitä tunnista.

    On kiintoisaa tutustua uusiin kansantarinoihin. Voisikohan näitä hyödyntää esimerkiksi matkailussa?

    Kehyskertomuksessa Rauni-neito ja Vauhtus-noita tapaavat Hämeen härkätiellä. Rauni latelee noidalle virren toisensa perään. Lopuksi kehyskertomus jatkuu ja tarina saa yllättävän päätöksen.

    Rauni latelee noidalle virren toisensa perään.

    Teoksen virret on kirjoitettu kalevalamitan ja länsimurteiden yhdistelmällä.

    Murteiden sekoitus on kohtuullisen ymmärrettävää minullekin, vain ”huavin” kohdalla jään jumiin. Se siis tarkoittaa huovia, Ruotsin-vallan aikaista ratsumiestä.

    Tarinoita lukiessa kaivan Kalevalan rinnalle. Teksti tuntuu siinä toisteisemmalta, mutkikkaammalta. Rauni on ehkä suoraviivaisempaa kieltä.

    Lempivirret löytyvät helposti: ne ovat ”Kauhavan iso isäntä”, joka sijoittuu sikolättiin ja jossa paha saa palkkansa, sekä äidinrakkaudesta kertova ”Mikä meidän Katriinalla?”.

    Kiinnostavaa on virsissä näkyvä kristinusko, joka on Kalevalasta paljolti häivytetty pois.

    Olisiko tässäkin pitänyt yhdistellä tarinoita ronskimmalla otteella?

    Jään pohtimaan eepoksen rakennetta. Huomaan katsovani sitäkin Kalevala-lasien läpi. Elias Lönnrothan muokkaili ja yhdisteli tarinoita ja loi uusia hahmoja muodostaakseen kansalliseepoksesta ehjän kokonaisuuden. Olisiko tässäkin pitänyt yhdistellä tarinoita ronskimmalla otteella, etenkin jos ne liittyvät samaan sukuun tai paikkaan?

    Teoksen on koonnut ja toimittanut kirjailija ja kansanrunouden tutkija Juha Jyrkäs. Hän perustelee alussa rakennevalintaansa.

    Lisäksi Jyrkäs kertoo lännen kansanrunoista taustoja ilahduttavan perusteellisesti. Myös kirjan lopun sanasto, paikkahakemisto, henkilöhakemisto ja lisätiedot siitä, mihin runotyyppeihin mikäkin virsi perustuu, saavat täydet pisteet.

    Jos paikkahakemistoon saisi vielä sivunumerot, lukija pääsisi helposti perehtymään oman alueensa kansanperinteeseen.

    Juha Jyrkäs: Rauni – länsisuomalainen kansaneepos. Salakirjat. 2025. 464 s.
    Juha Jyrkäs: Rauni – länsisuomalainen kansaneepos. Salakirjat. 2025. 464 s. Kuva: Salakirjat
    Lisää aiheesta
    • Rauni-kansaneepoksen tarina alkaa Hämeen härkätieltä.

      Kirjallisuus | Suomalaiset etsivät nyt juuriaan viikingeiltä, ihmettelee lännen unohdetuista kansanrunoista eepoksen kerännyt Juha Jyrkäs

    • Euroopan hullu vuosi oli 1848. Seuraavana vuonna ilmestyi Elias Lönnrotin kokoama Uusi Kalevala, joka nykyään tunnetaan vain nimellä Kalevala.

      Kirjallisuus | Mikä sai Suomen kulttuurin kukoistamaan? Sama henki on vietävä nyt Ukrainaan

    • Kalevalan kirjoittajana tunnetaan Elias Lönnrot. Kuvassa Lönnrotin patsas.

      Tänään liputetaan suomalaisen kulttuurin ja Kalevalan päivän kunniaksi

    Artikkelin aiheet
    Rauni - länsisuomalainen kansaneepos
    kansanrunot
    Juha Jyrkäs
    Vauhtus
    Väinämöinen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Koneklassikot-kirja nyt saatavana nettikirjakaupasta

  • Koneviesti | Metsätyökoneiden historiikki