• Ympäristöministeriö suunnittelee rakennustietokantaa – "Rakennetulle ympäristölle tulisi tehdä materiaali-inventaario"

    Ministeriön tavoitteena on nostaa rakennustieto samalle tasolle kuin tämänhetkinen metsävaratieto.
    Rakennusten elinkaaren aikaista hiilijalanjälkeä aletaan ohjata lainsäädännöllä 2020-luvun puoliväliin mennessä.
    Rakennusten elinkaaren aikaista hiilijalanjälkeä aletaan ohjata lainsäädännöllä 2020-luvun puoliväliin mennessä. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    11.11.201815:15
    MT toimitus

    Ympäristöministeriö haluaa jatkossa tarkastella rakennusten koko elinkaarta eikä vain niiden käytön aikaista energiatehokkuutta, kertoo erityisasiantuntija Matti Kuittinen.

    Tavoitteena on päästä kohti vähähiilistä rakentamista. Puurakentamisen edistäminen on yksi hallituksen Puu liikkeelle ja uusia tuotteita metsästä -kärkihankkeen toimenpiteistä.

    ”Ensi vuonna alkavassa vähähiilisen rakentamisen tiekartan toisessa vaiheessa pyrimme laatimaan ohjausjärjestelmän. Siihen kuuluu rakennusten ja päästötietojen seurannan ja tilastoinnin valmistelua.”

    Kolmannessa vaiheessa rakennuksen elinkaaren aikaista hiilijalanjälkeä aletaan ohjata lainsäädännöllä 2020-luvun puoliväliin mennessä.

    ”Tällöin eri rakennustyypeille tulisi omat päästörajansa. Rakennuskanta voidaan kytkeä ohjaukseen vaiheittain.”

    Kuittisen mukaan tieto rakennuskannasta ei ole kattavaa. Tavoitteena onkin nostaa rakennustieto samalle tasolle kuin tämänhetkinen metsävaratieto.

    ”Rakennetulle ympäristölle tulisi tehdä materiaali-inventaario. Rakennuksilla voisi olla esimerkiksi tuoteseloste, josta selviäisi muun muassa rakennuksen materiaali, rakennusvuosi, sijainti ja arvio jäljellä olevasta tilastollisesta käyttöiästä.”

    Lisäksi tulisi mainita mahdolliset haitalliset aineet tai rakennuksen arvokkaat materiaalit.

    ”Näin rakennuksesta purettavien materiaalien hyödyntämistä voitaisiin ennakoida ja suunnitella paremmin.”

    Artikkelin aiheet
    Ympäristöministeriö
    rakennustietokanta
    rakennustieto
    vähähiilinen rakentaminen
    materiaalien kierrätys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle