• ravit Ponikuninkuusravit pystyyn talkoovoimin

    Uutiset
    8.9.201416:00
    MT toimitus

    KAUHAVA (MT)

    Härmäläisin talkoovoimin synnytetty ponitapahtuma on ollut suuri voimanponnistus paikallisille.

    ”Aloitimme rahankeruun ja myyjäiset jo vuosi sitten. Eniten työtä on kuitenkin teettänyt yhteistyökumppaneiden löytäminen”, kertoo Heli Penttilä.

    ”Olemme huolehtineet myös oheistoiminnasta, jotta täällä on muutakin tekemistä ja näkemistä kuin vain poniravit”, Outi Korpi sanoo.

    Raviradan sisään oli esimerkiksi rakennettu kotieläinpiha, jossa perheen pienimmät pääsivät tutustumaan eläinkunnan edustajiin.

    Poninkuninkuusravit on kaksipäiväinen tapahtuma, jossa pääkilpailun lisäksi järjestetään myös useita muita poniravilähtöjä.

    Alahärmään saapui arviolta yli tuhat kävijää jo avauspäivänä lauantaina.

    Ponikuninkuusraveja on Suomessa järjestetty nyt vuosikymmenen ajan.

    Harrastajien määrä ja poniurheilun suosio on ollut tänä aikana kasvussa kautta maan.

    ”Jos Etelä-Pohjanmaata ajatellaan, niin Seinäjoellahan on oikein poniravikoulu. Harrastajia on kuitenkin tasaisesti halki maakunnan”, Korpi toteaa.

    Hevosurheilu-lehden päätoimittaja Jussi Lähde antoi tunnustusta Alahärmän ponikuninkuusravien järjestelyistä.

    ”Järjestelyjen osalta täällä Alahärmässä on kyllä tehty kaikki voitava. On hirveän tärkeää, että tulevaisuuden raviharrastajat saavat olla täällä keskiössä poneineen”, Lähde sanoo.

    Monille poniharrastus toimii väylänä raviurheilun pariin.

    ”Suomessa noin 500 nuorta ajaa vuosittain ponilähdön. Vertailun vuoksi noin 2 000 aikuista ajaa ravilähdön vuodessa, joten harrastajia on ponipuolella tosi paljon”, Lähde sanoo.

    Keskiverto poniohjastaja on noin 13-vuotias tyttö, mutta myös poikia on harrastustoiminnassa mukana.

    ”Naisvaltaisuus näkyy nykyään myös ravipuolella. Raviohjastajakurssin suorittajista yli puolet on naisia”, Lähde taustoittaa.

    Heli Penttilän mukaan lähdöt ovat nykyään paljon korkeatasoisempia ja tasaisempia kuin muutamia vuosia sitten.

    ”Suomessa on enemmän lähtöjä, enemmän poneja ja enemmän harrastajia. Taso on kautta linjan kohonnut tasaisesti.”

    JUKKA KOIVULA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    ponikuninkuusravit
    poniravit
    Alahärmä
    poniharrastus
    raviurheilu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria