• Yhdysvallat ja Kiina sitoutuvat tekemään yhteistyötä ilmastokriisin vastaisessa taistelussa

    Biden jatkaa edeltäjänsä kovaa linjaa Kiinan kanssa
    Yhdysvaltain ilmastoasioiden erikoislähettiläs John Kerry on ollut tuoreeltaan vierailulla Shanghaissa.  LEHTIKUVA / AFP
    Yhdysvaltain ilmastoasioiden erikoislähettiläs John Kerry on ollut tuoreeltaan vierailulla Shanghaissa. LEHTIKUVA / AFP 
    Uutiset
    18.4.202114:24
    STT

    Yhdysvallat ja Kiina ovat sitoutuneet julkisessa lausunnossaan tekemään yhteistyötä ilmastokriisin vastaisessa taistelussa.

    Yhdysvaltain ilmastoasioiden erikoislähettiläs John Kerry on ollut tuoreeltaan vierailulla Shanghaissa, minkä jälkeen valtiot julkaisivat asiasta yhteisen lausunnon Suomen aikaa sunnuntain puolella.

    "Yhdysvallat ja Kiina ovat sitoutuneet tekemään yhteistyötä toistensa ja muiden maiden kanssa torjuakseen ilmastokriisin, johon pitää puuttua sen vaatimalla vakavuudella ja kiireellisyydellä", Kerryn ja Kiinan ilmastonmuutoksen erikoislähettilään X ie Zhenhuan lausunnossa kerrottiin.

    Kerry on ensimmäinen Kiinassa vieraillut Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin hallinnon virkamies. Hänen vierailunsa on herättänyt toivoa siitä, että Yhdysvallat ja Kiina voivat tehdä yhteistyötä ilmastohaasteiden parissa maiden välisistä jännitteistä huolimatta. Maiden välejä ovat hiertäneet niin kauppasuhteet kuin ihmisoikeudetkin.

    Maailman suurimmat talousmahdit Yhdysvallat ja Kiina vastaavat yhdessä lähes puolesta kaikista ilmastonmuutosta ajavista kasvihuonekaasuista.

    Ilmastolähettiläiden yhteinen lausunto listaa useita yhteistyön väyliä maiden välillä. Lausunnossa painotetaan sekä maiden omia toimia että niiden välistä yhteistyötä monenkeskisissä prosesseissa. Jälkimmäiseen kuuluvat muun muassa YK:n ilmastonsuojelun puitesopimus sekä Pariisin ilmastosopimus.

    Biden on nostanut ilmastoasioita etusijalle kääntäen selkeästi kurssia edeltäjäänsä ex-presidentti Donald Trumpiin nähden. Trumpin hallinnon aikaisten ilmastotoimien on muun muassa kritisoitu lisänneen kuolemia Yhdysvalloissa, kiihdyttäneen kasvihuonekaasujen pääsemistä ilmakehään sekä yllyttäneen muita maita ryhtymään ilmastolle haitallisiin toimiin.

    Trump myös irrotti Yhdysvallat Pariisin ilmastosopimuksesta. Biden sen sijaan palasi ensitöikseen vuonna 2015 tehtyyn sopimukseen. Kerry on puolestaan Yhdysvaltain entinen ulkoministeri ja oli ministeripestinsä aikoihin itse mukana neuvottelemassa Pariisin ilmastosopimuksesta.

    Vaikka Bidenin ja Trumpin ilmastonäkemykset eroavat toisistaan merkittävästi, vaikuttaa nykyinen presidentti jatkavan edeltäjänsä kovaa linjaa Kiinan kanssa. Uusi hallinto on kuitenkin nostanut arvokysymyksiä enemmän esiin.

    Maiden välejä ovat kiristäneet muun muassa kauppasuhteet, koronaepidemian hoito sekä geopoliittinen kilpailu läntisellä Tyynellämerellä, Kaakkois-Aasiassa ja Intian valtamerellä.

    Yhdysvallat on kritisoinut erityisesti Kiinan tiukentunutta otetta Hongkongista, sen Taiwaniin kohdistuneita uhkauksia sekä Xinjiangin uiguurivähemmistön kohtelua, joiden kansanmurhasta Yhdysvallat on syyttänyt Kiinaa.

    Kiina puolestaan on torjunut kritiikin, jota se pitää puuttumisena maan sisäisiin asioihin.

    Maiden välinen ensimmäinen korkean tason tapaaminen Bidenin presidenttikaudella käytiin maaliskuun puolella viileissä tunnelmissa Alaskan Anchoragessa. Tapaamiseen osallistuivat muun muassa maiden ulkoministerit.

    Artikkelin aiheet
    Yhdysvallat
    Kiina
    ilmastonmuutos
    John Kerry
    Pariisin ilmastosopimus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle