• Ylen mukaan perussuomalaisten eduskuntaryhmästä erotettu Ano Turtiainen haluaa sittenkin palata ryhmään

    Valtakunnansyyttäjä määräsi poliisin aloittamaan esitutkinnan Turtiaisen tviitistä.
    Ano Turtiainen kertoo Facebookissa haluavansa palata perussuomalaisten eduskuntaryhmään.
    Ano Turtiainen kertoo Facebookissa haluavansa palata perussuomalaisten eduskuntaryhmään. Kuva: Vesa Moilanen
    Uutiset
    25.6.202019:22
    STT

    Rasistisen somekommentin takia perussuomalaisten eduskuntaryhmästä erotettu kansanedustaja Ano Turtiainen haluaa sittenkin palata ryhmään, kertoo Yle.

    Turtiainen kirjoittaa Facebookissa puoluehallituksen kysyneen hänen paluuaikeistaan ja pyytäneen vastausta 1. heinäkuuta mennessä.

    "Kysymykseen oli helppo vastata. Kyllä, tavoitteeni on palata Perussuomalaisten Eduskuntaryhmään", Turtiainen kirjoittaa.

    Erottamisensa aikaan Turtiainen sanoi Ylelle, ettei varmasti aio hakea takaisin, mutta päätyy nyt toiselle kannalle.

    "En jumalauta ikinä mene hattu kädessä pyytämään, että ottakaa minut takaisin. Jos sellaista pitää tehdä, se on puoluejohto, joka tulee lakki kädessä kysymään, että Ano, tuletko takaisin", Turtiainen sanoi kesäkuun alussa.

    Poliisi on valtakunnansyyttäjän määräyksestä aloittanut esitutkinnan Turtiaisen tviitistä, jossa hän pilkkasi poliisin pahoinpitelyyn kuollutta amerikkalaista George Floydia.

    Facebook-kirjoituksessaan Turtiainen syyttää mediakonserni Alma Mediaa tviittikohun nostattamisesta ja väittää sen toimineen kohun "aloitteellisena pääpiruna".

    "Alman onnistuttua, koko mediakenttä yhdisti voimansa ja alkoi iskeä tavoitteenaan persujen hajoaminen", Turtiainen kirjoittaa.

    Artikkelin aiheet
    Ano Turtiainen
    Perussuomalaiset
    eduskuntaryhmä
    esitutkinta
    George Floyd
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria