• Oppositio ryöpytti hallitusta kiristyksestä

    Uutiset
    3.6.201516:00
    Eija Mansikkamäki

    Oppositiojohtajat Paavo Arhinmäki (vas.) ja Ville Niinistö (vihr.) arvostelivat voimakkaasti hallitusta lupausten pettämisestä, kun eduskunta keskusteli tiistaina hallitusohjelmasta.

    Vihreiden hampaissa oli erityisesti hallituksen kaavailemat koulutusleikkaukset. Puheenjohtaja Niinistö muistutti eduskunnan keskustelussa, että kaikki puolueet lupasivat ennen vaaleja, ettei koulutuksesta leikata.

    Suomalaista koulutusta viedään Niinistön mukaan kohti lasten luokkayhteiskuntaa.

    Tasa-arvoa heikentävät muun muassa suunnitelma päivähoito-oikeuden rajaamisesta työttömän vanhemman perheessä ja ryhmäkokojen suurentaminen.

    Myös vasemmistoliiton puheenjohtaja Arhinmäki arvosteli hallituspuolueita lupausten pettämisestä ja muistutti opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen (kok.) lupauksista vastustaa koulutusleikkauksia.

    SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne syytti pääministeri Juha Sipilän (kesk.) yhteiskuntasopimusta kiristysruuviksi, josta yhteisymmärryksen hakeminen on kaukana.

    Hallituksen toiminta puolestaan näyttää sanelulta, ei sopimiselta.

    Rinteen mukaan porvarihallitus vaarantaa yhteiskuntarauhaa uhkaamalla lapsiperheitä, opiskelijoita, eläkeläisiä ja työttömiä mittavilla leikkauksilla, jos palkanalennuksiin tai työajan pidentämiseen ei suostuta.

    Sipilä myöntää, että kaikkein helpoimmalla tulevassa säästöohjelmassa pääsevät työssäkäyvät. Siksi yhteiskuntasopimus kirpaisisi myös työntekijöitä. Vastineeksi hallitus on luvannut keventää tuloveroa.

    Jos yhteiskuntasopimusta ei synny, hallitus toteuttaa lisää kipeitä säästöpäätöksiä.

    ”Tämä ei ole uhkailua tai kiristystä vaan avoimuutta”, Sipilä kiisti.

    Hallitus valmistelee yhteiskuntasopimuksen työmarkkinajärjestöille heinäkuun loppuun mennessä ja odottaa vastausta alkusyksyyn mennessä.

    Keskustelu jatkuu vielä tänään ja eduskunta äänestää ohjelman hyväksymisestä torstaina. Hallitusohjelma on luettavissa valtioneuvoston kotisivuilla ja sieltä löytyy myös tiistaina julkistettu tausta-aineisto.

    Eija Mansikkamäki

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Suomen hallitus
    oppositio
    yhteiskuntasopimus
    koulutusleikkaukset
    Eduskunta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle