• Avoimien työpaikkojen määrä kasvoi - harva haluaa kaupan kassalle

    Avoimia työpakkoja oli syyskuussa 30 800 ja työttömiä 204 000. Myyntitöihin on vaikea saada tekijöitä.
    Työpaikkojen määrä kasvoi vuodentakaisesta etenkin pienissä työpaikoissa.
    Työpaikkojen määrä kasvoi vuodentakaisesta etenkin pienissä työpaikoissa. Kuva: Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto
    Uutiset
    16.11.201616:30
    STT

    Suomessa oli heinä-syyskuussa enemmän avoimia työpaikkoja kuin vuotta aiemmin, kertoo Tilastokeskus. Kasvua oli useimmilla toimialoilla, ja tekijää etsi kaikkiaan 30 800 työpaikkaa. Vuotta aiemmin määrä oli 21 200.

    Osa-aikaisia vapaista työpaikoista oli vajaa viidennes, määräaikaisia vajaa kolmannes.

    41 prosenttia avoimista työpaikoista määritellään vaikeasti täytettäviksi. Vaikeasti täytettäviä paikkoja oli paljon esimerkiksi kaupan alalla, jossa myyntitehtäviin on usein hankala löytää tekijöitä.

    Avointen työpaikkojen määrä kasvoi eniten Helsinki-Uudenmaan suuralueella, jossa niitä tuli 5 200 lisää.

    Täytettävien työpaikkojen määrä lisääntyi selvästi pienissä työpaikoissa, joissa avoimia työpaikkoja löytyi 4 200 enemmän kuin vuosi sitten.

    Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan Suomessa oli syyskuussa 204 000 työtöntä.

    Artikkelin aiheet
    avoimet työpaikat
    työmarkkinat
    Tilastokeskus
    kaupan ala
    työttömyys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria