• Syömishäiriöliitto sai kalenterituotot

    Uutiset
    16.3.201515:00
    Jukka Lehtinen

    MTK:n maaseutunuorten valiokunta lahjoitti vuoden 2015 nakukalenterin tuotot Syömishäiriöliitto-Syli ry:lle.

    Lahjoitettava summa oli 20 460 euroa. Lahjoitus käytetään liiton palvelutoimintaan, kuten neuvontapuhelinpäivystykseen ja keskustelupalstan vertaistukitoimintaan.

    Kalenterissa suomalaiset nuoret maatalousyrittäjät esittelivät ruuantuotantoa ja maaseutua pilke silmäkulmassa.

    Toteutustavalla nuoret viestivät siitä, että jokainen ihminen on kaunis juuri sellaisena kuin hän on, kerrotaan MTK:n tiedotteessa.

    Kalenterihanke oli osa maaseutunuorten Intohimon teemavuotta 2014. Vuoden tavoite oli kannustaa nuoria mukaan järjestön toimintaan.

    ”Valitsimme teemavuoteen tempauksia, jotka hämmentäisivät, mutta samalla levittäisivät iloa ja positiivisuutta ympärilleen”, MTK:n maaseutunuorten asiamies Meri Ojanen kertoo.

    Syömishäiriöliiton puheenjohtajan Eija Salo-Rankilan mukaan maaseutunuorten kuvakalenteri oli viime kevään piristyspilleri.

    ”Se tuo edelleen hymyn huuleen sitä katsellessa. Erityisesti haluamme kiittää kuvissa esiintyneitä rohkeita naisia ja miehiä, olette antaneet meille kaikille oikeuden olla omannäköisiä ja ainutlaatuisia”, Salo-Rankila sanoo.

    JUKKA LEHTINEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    syömishäiriöliitto
    MTK
    nakukalenteri
    lahjoitus
    maaseutunuoret
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria