• Uusi luonnonsuojelulaki herätti tunteita eduskunnassa – Keskustan kansanedustaja Mikko Kinnunen nosti esiin suomalaisten ruuan tuottajien aseman

    Luonnonsuojelulain uudistamisen taustalla on erityisesti pyrkimys pysäyttää luontokato.
    Ympäristöministeri Emma Kari (vihr.) korosti, että luontokato on yhtä vakava kriisi kuin ilmastonmuutos.
    Ympäristöministeri Emma Kari (vihr.) korosti, että luontokato on yhtä vakava kriisi kuin ilmastonmuutos. Kuva: Emmi Korhonen/Lehtikuva
    Uutiset|Politiikka
    18.5.202218:38
    STT

    Eduskunta aloitti keskiviikkona lähetekeskustelulla uuden luonnonsuojelulain käsittelyn. Lain uudistamisen taustalla on erityisesti pyrkimys luontokadon pysäyttämiseen.

    ”Ilman luontoa ei ole elämää. Luontokato on aivan yhtä vakava kriisi kuin ilmastonmuutos. Suomen lajeista joka yhdeksäs ja luontotyypeistä lähes puolet on uhanalaisia”, perusteli ympäristöministeri Emma Kari (vihr.) uutta lakia eduskunnalle.

    Lakiin esitetään uutena esimerkiksi säädöksiä uhanalaisista luontotyypeistä ja tiukasti suojeltujen luontotyyppien heikentämiskieltoa. Myös eliölajien suojelua tehostettaisiin. Malminetsintä kansallispuistoissa ja luonnonpuistoissa oltaisiin kieltämässä kokonaan, ja valtion muilla suojelualueilla sen edellytyksiä tiukennettaisiin.

    "Lajikato uhkaa koko ihmiskunnan tulevaisuutta"

    Lakiesitys sai eduskunnassa odotetusti paljon kiitoksia erityisesti hallituspuolue vihreistä. Puheenvuoroissa kiiteltiin erityisesti uutta ekologisen kompensaation mekanismia, jolla voitaisiin vapaaehtoisesti hyvittää taloudellisesta toiminnasta luonnolle aiheutuva heikennys.

    Kansanedustaja Pirkka-Pekka Petelius (vihr.) sanoi, että kompensaatio on merkittävä ajattelutavan muutos. Hän toivoi monen muun puhujan tavoin, että siitä tulisi myöhemmin velvoittava.

    ”Tähän asti niin yhteiskunnassa kuin lainsäädännössäkin on ikään kuin hyväksytty oletus siitä, että taloudellinen toiminta voi ja saa heikentää luontoa. Että luonnon tuhoutuminen on ikään kuin luonnollinen ja välttämätön paha, joka taloudellisesta toiminnasta seuraa. Huomiotta sen sijaan on jäänyt se, että luontokadon seuraukset maksamme me kaikki.

    Kansanedustaja Mai Kivelä (vas.) totesi, että myös vasemmistoliitto ajoi kompensaatiosta tiukempia kirjauksia lakiin.

    ”Me haluamme, että ekologisesta kompensaatiosta tulee vakitoimintatapa missä tahansa hankkeessa. Tämän lisäksi haluamme, että tietyt, kaikista uhanalaisimmat ja arvokkaimmat luontokohteet ja luontotyypit arvotetaan jatkossa kaiken kompensoimisen yläpuolelle sitovasti.”

    Myös SDP:n kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen kiitteli lakiesitystä ja toivoi, että jatkossa luotaisiin kunnianhimoinen suunnitelma luontokadon pysäyttämiseksi.

    ”Tutkijayhteisössä on tällä hetkellä laaja konsensus siitä, että ilman ennallistamista ja luontoarvojen heikkenemisen selvää rajoittamista luonnon monimuotoisuus jatkaa heikkenemistään ja uhkaa myös koko ihmiskunnan tulevaisuutta. Nämä ennakoinnit on otettava vakavasti, ennen kuin on liian myöhäistä”, hän sanoi.

    Ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Juha Sipilä (kesk.) huomautti puheenvuoronsa aluksi, että kyseessä on ristiriitoja herättävä lakipaketti ja lain valmistelussa on tehty kompromisseja. Hän kiinnitti huomiota erityisesti maanomistajien oikeuksiin ja elinkeinojen toimintavarmuuteen.

    ”Laki perustuu täyden korvauksen periaatteelle, mikäli rajoituksista aiheutuu maanomistajalle merkityksellistä haittaa. Laki puuttuu siis perustuslain suojan omaaviin omistusoikeuden kysymyksiin, joten on äärimmäisen tärkeää, että hallituksen esitys menee myös perustuslakivaliokunnnan tarkkaan syyniin”, Sipilä sanoi.

    Hän sanoi kannattavansa sitä, että ekologinen kompensaatio toteutetaan nimenomaan vapaaehtoisena.

    Myös kansanedustaja Mikko Kinnunen (kesk.) huomautti, että moni saa luonnosta elantonsa.

    ”Maatalouden vaikea asema pitää ratkaista samalla, kun puhumme nyt luonnon suojelemisesta. Emme saa vaikeuttaa uusilla laeilla puhtaan suomalaisen ruoan tuottajien asemaa.”

    Ministeri Kari vastasi kertomalla, että hänen oma isoisänsä sai elantonsa luonnosta, koska oli kalastaja.

    ”Syy siihen, miksi itse heräsin luontomme tilaan, siihen mitä tapahtuu ympärillämme, oli se, että koko lapsuuteni kuuntelin isoisääni. Joka kertoi siitä, mitä tapahtui Itämeren lohelle, mitä tapahtui meidän joillemme, mitä tapahtui hänen elinkeinonsa perustalle. Tämän takia minusta tuli luonnonsuojelija.”

    Maatalouden vaikea asema pitää ratkaista samalla, kun puhumme nyt luonnon suojelemisesta.

    Artikkelin aiheet
    luonnonsuojelulaki
    luontokato
    ekologinen kompensaatio
    Eduskunta
    ympäristöministeriö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa