• Yli tuhat ihmistä on kadoksissa rajujen tulvien vuoksi Nepalin ja Tiibetin raja-alueella

    Nepalin rajut tulvat saivat alkunsa jäätikön romahduksesta.
    Nepalin tulvissa on kuollut ainakin toistasataa ihmistä. AFP/LEHTIKUVA.
    Nepalin tulvissa on kuollut ainakin toistasataa ihmistä. AFP/LEHTIKUVA.  
    Uutiset|Ulkomaat
    27.8.202608:19
    STT–AFP

    Nepalin ja Tiibetin rajaseudulla etsittiin torstaina yli tuhatta ihmistä sen jälkeen, kun rajut tulvat ja maanvyörymät iskivät alueelle keskiviikkona.

    Kadonneiden määrä Kiinan puolella oli yli kaksinkertaistunut, kertoivat viranomaiset varhain torstaina Suomen aikaa. Kiinaan kuuluvassa Tiibetissä oli viranomaisten mukaan kateissa noin 560 ihmistä, joista lähes puolet oli ulkomaalaisia. Kiinan viranomaiset olivat torstaiaamuun mennessä kertoneet vain kolmesta kuolonuhrista.

    Nepalissa oli viranomaisten mukaan kateissa lähemmäs 500 turistia, joista suurin osa oli ulkomaalaisia. Kuolleita on viranomaisten mukaan löydetty yli 160.

    Runsaat 30 suomalaista oli tehnyt alueelle matkustusilmoituksen.

    Suomen ulkoministeriöstä kerrottiin STT:lle keskiviikkona, että runsaat 30 suomalaista oli tehnyt alueelle matkustusilmoituksen. Iltayhdeksään mennessä tietoon ei ollut tullut kuolleita, loukkaantuneita tai kadonneita suomalaisia.

    Ulkoministeriö lähetti kyselyn mahdollisesta avuntarpeesta tiedossa oleville suomalaismatkailijoille. Noin puolet heistä oli keskiviikkoiltaan mennessä jo vastannut siihen.

    Nepalin rajut tulvat saivat alkunsa jäätikön romahduksesta, eivät maanjäristyksestä, kertoo Yhdysvaltain geologinen tutkimuslaitos. Romahdus käynnisti valtavan maavyörymän, joka pyyhkäisi tieltään jopa kokonaisia kyliä.

    Lisää aiheesta
    • Intiassa Sikkimin osavaltiossa katu oli veden vallassa keskiviikkona, kun voimakkaat sateet olivat aiheuttaneet äkillisen tulvan. LEHTIKUVA/AFP.

      Ympäristö | Ainakin 40 ihmistä on kuollut jäätikköjärven tulvassa Intiassa – ilmastotutkijat varoitelleet vastaavista katastrofeista

    • Tulviminen alkoi keskiviikkona Nepalin ja Kiinan rajojen lähellä, kun jäätikköjärvi oli tulvinut yli äyräidensä. LEHTIKUVA/AFP.

      Ilmastonmuutos | Koillis-Intian syöksytulvissa kuollut lähes 80 ihmistä, yli sata edelleen kateissa

    • Paikalle on kutsuttu ainakin 600 armeijan sotilasta, poliisivoimia ja katastrofitilanteisiin koulutettuja joukkoja. Lehtikuva/AFP

      Himalajan jäätikön romahdus aiheuttanut suuren tulvan Pohjois-Intiassa, uhriluku jopa 150

    Artikkelin aiheet
    tulva
    maanvyörymä
    Nepal
    Tiibet
    jäätikkö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle