• Ministeriön kaatokiintiökymmenen sutta vuodessa

    Uutiset
    15.11.201315:00
    REIJO VESTERINEN

    Suomen riistakeskuksen poikkeusluvilla voidaan metsästää enintään kymmenen sutta elokuun alussa alkaneen ja heinäkuun lopussa päättyvän metsästysvuoden aikana. Määräys koskee poronhoitoalueen eteläpuolista Suomea.

    Kiintiö on samansuuruinen myös kahtena seuraavana metsästysvuotena.

    Poronhoitoalueelle rajoitusta ei asetettu. Sinne Suomen riistakeskus voi myöntää poikkeuslupia muun muassa erityisen merkittävien porovahinkojen estämiseksi.

    Ennen luvan myöntämistä riistakeskuksen on aina varmistettava, että lupapäätös on luontodirektiivin ja kansallisen lainsäädännön mukainen. Metsästys ei saa vaarantaa suden suotuisaa suojelutasoa.

    Asetuksen määriä ministeriö voi tarkistaa milloin tahansa. Luontevin tarkistusaika on kunkin metsästysvuoden tammi-helmikuu, jolloin Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (Rktl) antaa ministeriölle tarkemman susikanta-arvion.

    Tämän vuoden helmikuun alussa Rktl arvioi Suomessa eläneen 120–130 sutta. Itärajan molemmin puolin liikkuvien susien kanssa määrä kohosi 140–150 suteen.

    Arvio ei sisällä keväällä syntyneitä sudenpentuja.

    REIJO VESTERINEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    susi
    metsästys
    ministeriö
    poronhoitoalue
    luontodirektiivi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria