• Ekonomisti arvioi: Jääkiekon MM-kulta voi tuoda tilapäisen buustin kulutukseen

    Kiekkokullalla tuskin on pitkäaikaisia vaikutuksia kuluttajien luottamukseen.
    Kuluttajien usko oman taloutensa kehitykseen puolestaan vahvistui hieman toukokuussa. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
    Kuluttajien usko oman taloutensa kehitykseen puolestaan vahvistui hieman toukokuussa. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO 
    Uutiset
    27.5.201914:22
    STT

    Leijonien voitto jääkiekon MM-kisoissa voi tuoda tilapäisen buustin suomalaisten kulutukseen, arvioi Danske Bankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki. Hän kirjoittaa asiasta pikakommentissaan tänään julkaistuihin tietoihin kuluttajien talousluottamuksesta.

    Samalla Kuoppamäki toppuuttelee, että kiekkokullalla tuskin on pitkäaikaisia vaikutuksia kuluttajien luottamukseen.

    Tilastokeskus kertoi tänään, että kuluttajien luottamusindikaattori pysyi toukokuussa suunnilleen huhtikuun tasolla. Odotukset Suomen talouden kehityksestä heikkenivät, mutta toisaalta kuluttajien usko oman taloutensa kehitykseen vahvistui.

    Kuluttajien odotukset Suomen talouden kehityksestä ovat synkentyneet huomattavasti vuoden takaiseen verrattuna. Sitä vastoin odotukset oman talouden kehityksestä ovat pysyneet valoisina.

    Yritysten luottamuksessa ei tapahtunut toukokuussa suuria muutoksia. Teollisuudessa luottamus parani hieman huhtikuun tasolta, kun taas palveluyritysten luottamus aavistuksen heikkeni, ilmenee Elinkeinoelämän keskusliiton kertomista tiedoista.

    Dansken Kuoppamäki arvioi luottamusmittarien olevan kaikkiaan yhä rohkaisevan vakaita. Hänen mukaansa kansainvälinen suhdannekehitys ratkaisee Suomen talouden suunnan.

    "Tällä hetkellä kansainvälinen talous ei tarjoa vahvaa vetoapua, ja yritykset joutuvat kilpailemaan tilauksista aiempaa ankarammin."

    Kuoppamäen mukaan tulevan hallituksen kannattaisi pitää huolta yritysten kilpailuedellytyksistä ja kotimaisesta ostovoimasta, jos työllisyysastetta halutaan nostaa.

    Kuluttajaluottamusta koskeva tilasto muuttui toukokuussa muun muassa tiedonkeruutavan osalta. Sen vuoksi nyt julkistetut luvut poikkeavat aiemmin kerrotuista tiedoista.

    Artikkelin aiheet
    jääkiekon MM-kisat
    Pasi Kuoppamäki
    kuluttajaluottamus
    Suomen talous
    Danske Bank
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria