• Uudet tuuletpuhaltavat HK Scanin johtoryhmässä

    Uutiset
    31.8.201216:00
    Paula Liesmäki

    Lihatalo HK Scanin johtoryhmä menee uusiksi syyskuun alussa. Kuuden hengen johtoryhmä paisuu kahdeksanhenkiseksi.

    Uudet johtajat tulevat elintarvikealan ulkopuolelta.

    Aki Laiho vastaa jatkossa talon teknologian ja tuotannon kehittämisestä. Uudella kakkosmiehellä ei juuri ole elintarvikealan kokemusta. Aalto-yliopiston tutkija ja kouluttaja on erikoistunut toimitusketjuihin.

    Laiho on työskennellyt aikaisemmin elektroniikka- ja koneteollisuudessa. Nokialla mies lopetti vuonna 2005, hydrauliikka-alan Sauer-Danfossissa 2008. Laiho on myös mukana muutamissa start-up-yrityksissä.

    Talousjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi siirtyy painoväriyhtiö CPS Colorin talousjohtaja Tuomo Valkonen. Aiempia työpaikkoja ovat Rautaruukki, Savcor, Kyrö ja Metsäliitto.

    Kolmas uusi kasvo johtoryhmässä on pitkään Rautakirjassa työskennellyt Jukka Nikkinen, joka toimi aiemmin makeistalo Leafissa, muun muassa markkinointi- ja viestintätehtävissä.

    Vanhaa lihaosaamista johtoryhmästä poistuu vuodenvaihteessa, kun Ruotsin ja Tanskan markkinoista vastaava Denis Mattson jää eläkkeelle. Keväällä talosta lähti pitkän linjan lihaosaaja Jari Leija, joka aloitti Atria Suomen varatoimitusjohtajana elokuun alussa.

    Liha-alan ammattilaisista johtoryhmässä jatkaa syyskuussa Suomen ja Baltian markkinoista vastaava Anne Mere.

    Maaliskuussa toimitusjohtajana aloittanut Hannu Kottonen on kertonut aiemmin, että hänellä on eniten opiskeltavaa alkutuotannossa ja teurastamoissa. Johtoryhmä pääsee siis opiskelemaan elintarvikealaa yhdessä.

    Keskiviikon Kauppalehden mukaan ”vastaavaa verenvaihtoa ei ole aiemmin nähty yhdessäkään suomalaisessa elintarvikeyrityksessä”.

    Pois johtoryhmästä jää myös nykyinen talous- ja rahoitusjohtaja Irma Kiilunen, joka jatkaa HK Scanin rahoitusjohtajana. Henkilöstöjohtaja Sirpa Laakso ja hallinto- ja lakiasiainjohtaja Markku Suvanto jatkavat johtoryhmässä.

    PAULA TAIPALE

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    HK Scan
    johtoryhmä
    liha-ala
    johtaminen
    henkilöstömuutos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle