• Mavi lupaa: "Joulua ei peruta"

    Maaseutuvirasto Mavi torjuu epäilyt viljelijätukien lisäviivästyksestä.
    Parhaillaan viljelijätukien maksatusaineistoa käsitellään kunnissa. Hämeenniemen mukaan Mavi ehtii maksaa jouluksi kaikki tuet, joista sille tulee ajoissa tiedot.
    Parhaillaan viljelijätukien maksatusaineistoa käsitellään kunnissa. Hämeenniemen mukaan Mavi ehtii maksaa jouluksi kaikki tuet, joista sille tulee ajoissa tiedot. Kuva: Kari Salonen
    Uutiset
    11.12.201514:30
    Heikki Vuorela

    "Jouluviikolle luvatut viljelijätuet maksetaan jouluun mennessä", Maaseutuvirasto Mavin ylitarkastaja Hannu Hämeenniemi sanoo.

    Tipalle kylläkin menee. Maksatukset jatkuvat vielä 23.12., jouluaaton aattona.

    Mavi pitää kiinni 3.12. lupaamastaan aikataulusta. Silloin virasto tiedotti, että tuet maksetaan viikolla 52.

    Aiemmin maksatuksia oli kaavailtu viikkoa aikaisemmaksi. Hämeenniemen mukaan siinä ei ollut kyse luvatusta vaan tavoitteellisesta aikataulusta.

    Parhaillaan viljelijätukien maksatusaineistoa käsitellään kunnissa. Hämeenniemen mukaan Mavi ehtii maksaa jouluksi kaikki tuet, joista sille tulee ajoissa tiedot.

    Aivan kaikki tilat eivät tukiaan vielä saa. Maksatus siirtyy helmikuulle niiltä osin kuin tilavalvonta on kesken. Se koskee etenkin nuoren viljelijän EU-tukea. Viivästystä voi aiheuttaa myös puutteellinen hakemus.

    Maksuun 500 miljoonaa

    Jouluviikolla Mavin on määrä maksaa viljelijöille maataloustukea noin 500 miljoonaa euroa. Maataloustukea saa noin 50 000 viljelijää.

    Jouluviikon maksatuksessa ovat 80 prosenttia perustuesta, 90 prosenttia viherryttämistuesta, 90 prosenttia nuoren viljelijän EU-tuesta, nautapalkkion ja lypsylehmäpalkkion ensimmäiset erät sekä luonnonhaittakorvauksen 15 prosentin loppuosa.

    Viikolla 51 eli ensi viikolla alkavat pohjoisen hehtaarituen ja sikatalouden kriisituen maksatukset.

    MTK:n Marttila huolissaan joulusta

    MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila arvosteli perjantaiaamuna antamassaan tiedotteessa tukien maksun viivästymistä jouluviikolle.

    "50 000 viljelijäperheen joulumieli on nyt Mavin hallinnosta ja muutamasta päivästä kiinni."

    Marttilan tiedote oli otsikoitu: "Rahat tilille tai joulu peruutetaan."

    Artikkelin aiheet
    Maaseutuvirasto Mavi
    viljelijätuki
    maataloustuki
    Juha Marttila
    joulu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle