• Uittomäärät kutistuvat kymmeneksen

    Uutiset
    5.6.201516:00
    Laura Nikinmaa

    Uittokausi pyörähtää käyntiin itäisessä Suomessa. Vesiteitse tapahtuva kuljetus on vuosien myötä vähentynyt, mutta hitaasti liukuvat puukäärmeet kuuluvat edelleen suomalaiseen kesämaisemaan.

    Uittokausi kestää kesäkuusta aina lokakuuhun asti, mutta kiireisintä puun pudotusaika on kesä–heinäkuun vaihteessa. Suurimpia uittajia ovat UPM, Metsä Group ja Metsähallitus.

    Koko Metsähallituksen puukuljetuksesta noin kolme prosenttia tapahtuu uittamalla tai aluskuljetuksin. Uitot painottuvat kuitupuuhun.

    ”Osakkailta saadun tiedon mukaan uittomäärät pienentyvät noin 10 prosenttia. Viime vuonna Vuoksen vesistössä kuljetettiin 720 000 kuutiometriä puuta, mutta tänä vuonna jäädään todennäköisesti alle 700 000 kuutiometrin”, toteaa Järvi-Suomen uittoyhdistyksen uittopäällikkö Matti Purhonen.

    Sateinen kevät viivästyttää puun pudotusta, sillä märkä puu ei kellu vaan sen on kuivuttava ensin.

    Purhosen mielestä yksi parhaimpia uiton seurantapaikkoja on Puumalan silta Saimaalla.

    Laura Nikinmaa

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    puun uitto
    metsäteollisuus
    uittokausi
    Itä-Suomi
    Vuoksen vesistö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle