• Nuoret saavat uutisensa entistä useammin Tiktokista – myös luottamus uutismedioiden some-sisältöihin kasvussa

    Nuoret ovat tutkimuksen mukaan aiempaa enemmän kiinnostuneita isoista uutisaiheista sekä maailmalla että kotimaassa.
     Yli puolet kyselyyn vastanneista 13–18-vuotiaista nuorista kertoi seuraavansa uutisia Tiktokin kautta. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO.
    Yli puolet kyselyyn vastanneista 13–18-vuotiaista nuorista kertoi seuraavansa uutisia Tiktokin kautta. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO.  
    Uutiset|Yhteiskunta
    27.1.202507:37
    STT–

    Tiktokin asema nuorten seuratuimpana uutiskanavana on vahvistunut entisestään, selviää Uutismedian liiton tuottamasta tutkimuksesta. Yli puolet kyselyyn vastanneista 13–18-vuotiaista nuorista kertoo seuraavansa uutisia Tiktokin kautta.

    Uutimedian liiton mukaan Tiktok otti kärkisijan nuorten seuratuimpana uutiskanavana vuonna 2023. Sitä ennen kärkisijaa pitivät iltapäivälehtien verkkosivut.

    Valtaosin Tiktokia käytetään kuitenkin edelleen muuhun kuin uutisvideoiden katsomiseen. Nuoret viettävät Tiktokissa keskimäärin reilut puolitoista tuntia päivässä eli jokseenkin saman verran kuin viime vuonna.

    Yli kolme neljästä nuoresta kokee alustan käytön koukuttavaksi ja vaikeaksi lopettaa.

    Nuoret kokevat tunnistavansa uutismedioiden sisällöt Tiktokissa varsin hyvin, ja he luottavat niihin huomattavasti enemmän kuin Tiktokiin yleisesti. Luottamus Tiktokissa nähtyihin uutismedian sisältöihin on tutkimuksen mukaan kasvussa.

    Nuorten luotetuimpien medioiden kärjessä ovatkin journalistista sisältöä tuottavat uutismediat. Sosiaalisen median kanavista luotetuin on Tiktok, ja luottamus siihen on kasvussa. Kyselyn mukaan nuorten luottamus medioihin on kauttaaltaan kuitenkin varsin matalalla tasolla.

    Kyselyyn vastanneet nuoret kokivat uutisten totuudenmukaisuuden arvioinnin helpottuneen. Selkeästi helpointa totuudenmukaisuuden arvioinnin kerrottiin olevan kotimaisissa uutismedioissa. Virheelliseen, valheelliseen tai epäselvään tietoon nuoret kertoivat törmäävänsä ennen kaikkea Tiktokissa.

    Nuoret haluavat seurata uutisia ennen kaikkea lyhyessä videomuodossa. Tekstimuodon mieluisuus uutisissa näyttää kasvavan iän myötä, mutta kyselyn kaikissa ikäryhmissä video oli suosituin uutisten muoto.

    Nuoret ovat tutkimuksen mukaan aiempaa enemmän kiinnostuneita isoista uutisaiheista sekä maailmalla että kotimaassa. Isojen uutisaiheiden rinnalla nuorten kiinnostuksen kärjessä ovat nuorten elämään liittyvät uutiset.

    Lähes kaikki kyselyyn vastanneet nuoret kertoivat seuraavansa uutisia vähintään jonkin verran. Seuraamisen aktiivisuus näyttää kasvavan iän myötä huomattavasti. Aktiivisimpia uutisten seuraajia kyselyyn vastanneista olivat 17–18-vuotiaat pojat.

    Kyselyyn vastanneista nuorista aiempaa useampi kertoi välttelevänsä joitain uutisaiheita. Uutisaiheiden välttely on kasvanut poikien keskuudessa, mutta tytöt välttelevät edelleen uutisaiheita poikia useammin. Vältellyissä uutisaiheissa korostuu ennen kaikkea sota.

    Kyselyn mukaan nuoret ovat aiempaa tyytyväisempiä siihen, miten mediat huomioivat heidät. Miltei 40 prosenttia kyselyyn vastanneista koki, että nuorten näkemyksiä kuullaan medioissa vähintään melko hyvin. Vuosi sitten näin koki vain 26 prosenttia vastaajista.

    Kysyttäessä, millaiset itselle merkitykselliset aiheet ovat jääneet liian vähälle huomiolle mediassa, korostuvat kiusaamiseen liittyvät teemat selvästi. Myös nuorten hyvinvointiin ja erityisesti mielenterveyteen liittyviä teemoja kaivattiin enemmän.

    Nuoret ja uutismediasuhde -tutkimuksen toteutti Kantar Media joulukuussa 2024. Tutkimukseen vastasi vajaa tuhat 13–18-vuotiasta nuorta.

    Artikkelin aiheet
    Tiktok
    nuoret
    uutismedia
    sosiaalinen media
    mediankäyttötottumukset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle