• HKScan vähentää 20 työtehtävää konsernitoiminnoista – yt-neuvottelut päätökseen

    Yt-neuvottelujen tavoitteena oli vuoden 2020 alussa käyttöön otetun konsernin toimintamallin jatkokehittäminen ja selkeyttäminen.
    "Nyt toteutettu toimintamallin jatkokehitys selkeyttää konsernitoimintojen ja liiketoimintayksiköiden työnjakoa entisestään, sanoo HKScanin toimitusjohtaja Tero Hemmilä.
    "Nyt toteutettu toimintamallin jatkokehitys selkeyttää konsernitoimintojen ja liiketoimintayksiköiden työnjakoa entisestään, sanoo HKScanin toimitusjohtaja Tero Hemmilä. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Uutiset
    31.3.202211:44
    Paula Liesmäki

    Lihayhtiö HKScan on saanut yt-neuvottelut päätökseen.

    Yhtiö kertoo tiedotteessa vähentäneensä konsernitoiminnoista 20 työtehtävää. Osa työtehtävistä päättyi tai siirtyi liiketoimintayksiköihin ja avoinna olleita tehtäviä ei täytetty.

    Työsuhteiden päättymiset sekä muutokset työsuhteissa koskivat konsernitoimintoja ja Suomen liiketoimintayksikköä.

    Yt-neuvottelujen tavoitteena oli vuoden 2020 alussa käyttöön otetun konsernin toimintamallin jatkokehittäminen ja selkeyttäminen.

    "Roolien ja vastuiden selkeyttäminen painottaa liiketoimintayksiköiden tulosvastuuta sekä konsernin roolia strategian kokonaisvaltaisessa johtamisessa”, sanoo HKScanin toimitusjohtaja Tero Hemmilä tiedotteessa.

    Jatkossa konsernitoiminnot keskittyvät aiempaa tiiviimmin yhtiön keskeisiin strategisiin kehityshankkeisiin ja johtamiseen sekä toimintoihin, joilla pidetään yllä pörssiyhtiön hyvää hallintotapaa, yhtiö tiedottaa.

    Liiketoimintayksiköt keskittyvät jatkossa operatiivisen liiketoiminnan johtamiseen painottaen tulosvastuuta ja strategian toimeenpanoa.

    Lue lisää:

    "HKscanilla on töissä liikaa porukkaa" – suurosakkaan mielestä elintarvikejätti kärsii kroonisesta tehottomuudesta

    Lihateollisuuden tuottajaosuuskuntiin tulvii raskaita puheluja – "On eri asia puhua vaikka työpaikan menetyksestä kuin tilasta, jossa koko perheen työt ja rahat ovat kiinni"

    Artikkelin aiheet
    HKScan
    yt-neuvottelut
    työvoiman vähentäminen
    liiketoiminnan kehittäminen
    Suomen liiketoimintayksikkö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria