• Näille hormonihäiriköille altistut arjessa - osaa kemikaaleista pystyy välttämään

    Pikaruuan kääreissä, paistinpannuissa, tekstiileissä ja vaikka missä on kemikaaleja, joille altistuminen on terveydelle vaarallista.
    Kuluttajien voi olla hankalaa säännöstellä altistumistaan terveydelle vaarallisille kemikaaleille. Tukes suosittelee välttämään turhaa kemikaalien käyttöä, kuten kosmetiikkaa lapsilla tai torjunta-aineita kotipihalla.
    Kuluttajien voi olla hankalaa säännöstellä altistumistaan terveydelle vaarallisille kemikaaleille. Tukes suosittelee välttämään turhaa kemikaalien käyttöä, kuten kosmetiikkaa lapsilla tai torjunta-aineita kotipihalla. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    22.4.201715:45
    Katja Lamminen

    MT pyysi Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesia nimeämään muutaman yleisen hormonihäirikön ja antamaan vinkkejä, miten kyseisiä kemikaaleja voi vältellä.

    Ylitarkastaja Jaana Palomäen mukaan ruokaa tulisi säilyttää ainoastaan astioissa, jotka on tarkoitettu elintarvikkeiden säilytykseen. Uudet vaatteet ja muut tekstiilit olisi syytä pestä ennen käyttöön ottoa. Kasvinsuojelu­aineiden käyttöä kotipuutarhoissa kannattaa välttää.

    Altistumista hormonitoimintaa häiritseville kemikaaleille voi yrittää vähentää myös valitsemalla tuotteita, joissa on EU:n ympäristömerkki tai pohjoismainen Joutsenmerkki.

    ”Kemikaalien osalta kannattaa aina harkita, mitkä kemikaalit ovat oikeasti arjessa tarpeen. Esimerkkejä näistä ovat huonetilojen hajusteet tai kosmetiikan käyttö lapsilla”, Palomäki luettelee.

    Erityisesti raskaana olevien naisten kannattaa luopua kaikista turhista kemikaaleista.…

    Suomalaisten hedelmällisyys heikkenee ja syövät lisääntyvät - syyksi epäillään hormonitoimintaa häiritseviä kemikaaleja

    Artikkelin aiheet
    hormonihäiriköt
    kemikaalit
    terveys
    Tukes
    ympäristömerkki
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle