• Pankkikonttoreita katoaa noin sata vuodessa

    Myös käteispalveluja antavat pankit ovat vähentyneet.
    Uutiset
    17.9.201515:50
    STT

    Suomessa toimivat pankit ovat jatkaneet konttoreidensa karsimista, ilmenee Finanssivalvonnan katsauksesta. Henkilöasiakkaita palvelevia pankkikonttoreita oli maaliskuun alussa reilut 1 100.

    Vielä viisi vuotta sitten konttoreita oli noin 1 500, mutta määrä on laskenut viime vuosina noin sadalla vuodessa.

    Myös käteispalvelujen saatavuutta on supistettu. Finanssivalvonnan mukaan noin 40 prosenttia konttoreista tarjoaa käteispalveluja rajoitetusti tai ei lainkaan.

    Finanssivalvonta kehottaa pankkeja neuvomaan asiakkaita heille sopivien palvelujen valinnassa.

    Finanssivalvonta tekee kerran vuodessa selvityksen peruspankkipalveluiden hinnoista ja saatavuudesta. Fiva valvoo, että luottolaitoslaissa säädetty oikeus pankkipalveluihin toteutuu ja että palvelut ovat tarjolla kohtuullisilla hinnoilla.

    Artikkelin aiheet
    pankkikonttorit
    Finanssivalvonta
    pankkipalvelut
    käteispalvelut
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle