• Atria: Tulos laski hieman, punaisen lihan kulutus supistui alkuvuonna 4 prosenttia – "Myynnin rakenne ei ole ollut optimaalinen"

    Atrian mukaan sen alkuvuoden tulosta painoivat kohonneet raaka-ainekustannukset.
    Atria aloitti vuoden alussa tehostamishankkeen Nurmon sikaleikkaamossa. Yhtiö arvioi säästävänsä sen ansiosta jatkossa vuosittain 1,5 miljoonaa euroa.
    Atria aloitti vuoden alussa tehostamishankkeen Nurmon sikaleikkaamossa. Yhtiö arvioi säästävänsä sen ansiosta jatkossa vuosittain 1,5 miljoonaa euroa. Kuva: Timo Aalto
    Uutiset
    18.7.201910:26
    Henrik Hohteri

    Atria teki huhti-kesäkuussa 5,1 miljoonaa euroa liikevoittoa, mikä on 1,4 prosenttia liikevaihdosta.

    Viime vuoden vastaavat luvut olivat 5,4 miljoonaa euroa ja 1,5 prosenttia.

    Konsernin huhti-kesäkuun liikevaihto kasvoi 368,9 miljoonaan euroon viime vuoden 359,1 miljoonasta eurosta.

    Atrian mukaan sen alkuvuoden tulosta painoivat kohonneet raaka-ainekustannukset. Kiinan AFS-epidemia on nostanut sianlihan hintaa Euroopassa.

    Ruotsissa Atria kasvatti voimakkaasti siipikarjatuotteiden myyntiä.

    Kulutustrendit suosivat siipikarjaa. Atrian mukaan alkuvuonna Suomesa punaisen lihan kulutus on laskenut neljä prosenttia ja kananlihan kasvanut kuusi prosenttia.

    Atria toteaa, että sen myynnin rakenne ei ole ollut optimaalinen.

    "Suomessa olemme myyneet poikkeuksellisen paljon pakastettua lihaa vientimarkkinoille, koska vuoden vaihteessa naudanlihaa ja joitakin kanatuotteita oli pakkasvarastoissa tavallista suurempi määrä. Tästä syystä myynnin rakenne ei ole ollut optimaalinen."

    Atria ennakoi tekevänsä tänä vuonna edellisvuotta paremman tuloksen.

    Artikkelin aiheet
    Atria
    liha
    liikevoitto
    raaka-ainekustannukset
    elintarviketeollisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria