• Li Andersson kritisoi "oikeaa laitaa": On havaittavissa halua hyödyntää koronatilannetta hyvinvointipalveluiden alasajoon

    Anderssonin mukaan kunnan työntekijät on pidettävä töissä, eikä opettajia ja kouluhenkilökuntaa pitäisi lomauttaa.
    Li Andersson vetosi kuntiin, jotta ne eivät lomauttaisi. LEHTIKUVA / Markku Ulander
    Li Andersson vetosi kuntiin, jotta ne eivät lomauttaisi. LEHTIKUVA / Markku Ulander 
    Uutiset
    3.10.202015:18
    STT

    Vasemmistoliiton puheenjohtaja, opetusministeri Li Andersson sanoi olevan äärimmäisen surullista, että "etenkin oikealla laidalla edelleen on havaittavissa halua hyödyntää koronatilannetta hyvinvointipalveluiden alasajoon ja leikkausten tekoon".

    "Mutta voin vaikuttaa teille hyvät ystävät, että sellaiselle ei tulla antamaan vasemmistoliitossa tuumakaan periksi", Andersson sanoi vasemmistoliiton Kuntafoorumissa lauantaina.

    Andersson kertoo saaneensa useita huolestuneita viestejä, joissa kuntapäättäjät ovat kertoneet ensi vuoden suunnitelluista leikkauksista.

    "Osa näytti pahemmalta kuin vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen", hän sanoi.

    Andersson sanoikin olevansa hyvin tyytyväinen siihen, että hallitus sai neuvoteltua budjettiriihessä ensi vuodelle kunnille noin 1,5 miljardin euron suuruisen paketin.

    Hänen mukaansa kuntien on nyt aloitettava talousarvioiden tekeminen uudelta pohjalta. Andersson sanoi, että nyt ei ole oikea aika lomauttaa.

    "Kaikilla paikkakunnilla pitäisi panostaa siihen, että vuoden aikana kertynyttä hoivavelkaa saadaan purettua, lasten oppimisvaje saadaan paikattua ja ihmiset taas käymään hammaslääkärin vastaanotolla", hän sanoi.

    Andersson kritisoi kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpoa siitä, että tämä sanoi viikko sitten, että Suomessa vietetään kuntien hiljaisia hautajaisia.

    "Sen sijaan, että olisimme kuulleet uusia avauksia siitä, miten kuntien hyvinvointipalvelut pitäisi turvata, linjasi kokoomus mittavista veronkevennysesityksistä, joita puolue nyt haluaa ajaa."

    Anderssonin mukaan tällainen ideologinen kanta ei pitäisi tulla kenellekään yllätyksenä, mutta silti "tämänkaltaiset lyhtynäköiset ehdotukset jaksavat hämmästyttää".

    "Mittavat veronkevennykset vasta koituisivatkin hyvinvointivaltion ja hyvinvointipalveluiden kuolemaksi", Andersson sanoo.

    Andersson peräänkuulutti kotien ja aikuisten vastuuta

    Andersson otti puheessaan kantaa myös kouluväkivaltaan, joka on viimeaikoina puhuttanut runsaasti. Andersson kertoi, että opetus- ja kulttuuriministeriö valmistelee toimenpideohjelmaa kiusaamisen ja yksinäisyyden vähentämiseksi. Hänen mukaansa pelkät lakimuutokset eivät kuitenkaan riitä. Hän peräänkuulutti myös kotien ja aikuisten vastuuta.

    "Nuoret liikkuvat samoilla sosiaalisen median alustoilla ja lukevat samoja kommenttipalstoja kuin me muutkin, ja sillä on todella väliä, miten me käyttäydymme toisiamme kohtaan ja miten me puhumme toisistamme myös netissä", hän sanoi.

    Andersson lisäksi vetosi kuntiin, ettei opettajia ja kouluhenkilökuntaa lomautettaisi.

    "Minua todella huolestuttaa, että edelleen saamme lukea opetus- ja sivistystoimialan työntekijöihin kohdistuvista lomautuksista ja leikkauksista eri kunnissa."

    Anderssonin mukaan kunnan työntekijät on pidettävä töissä erityisesti nyt, kun ykkösprioriteetti on se, että saadaan turvattua ihmisten hoitoon pääsy, avunsaanti sekä turvallisen oppiminen hyvin poikkeuksellisen vuoden jälkeen.

    Artikkelin aiheet
    Li Andersson
    Vasemmistoliitto
    hyvinvointipalvelut
    kuntatalous
    koronapandemia
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria