• Viinien myynti kaupoissa ei edellytä alkoholimonopolin purkamista

    Uudistus ei romuttaisi Alkon asemaa.
    Ensimmäisessä vaiheessa voitaisiin vapauttaa vähittäiskauppaan erikoisoluiden ja muiden enintään 5,5 prosenttisten alkoholijuomien myynti.
    Ensimmäisessä vaiheessa voitaisiin vapauttaa vähittäiskauppaan erikoisoluiden ja muiden enintään 5,5 prosenttisten alkoholijuomien myynti. Kuva: Kari Salonen
    Uutiset
    27.11.201513:15
    Maija Ala-Siurua

    Suomen alkoholilainsäädäntöä on mahdollista purkaa maltillisesti ja Alkon ulkopuolella myytävien alkoholijuomien valikoimaa laajentaa hallitusti. Mietojen viinien ja vahvojen oluiden vapauttaminen myyntiin ruokakauppoihin ei automaattisesti tarkoita muiden saman vahvuisten alkoholijuomien myynnin vapauttamista.

    Alkoholipoliittisessa keskustelussa on tuotu esiin väitteitä, joiden mukaan viinien vapauttamisen jälkeen EU-komissio edellyttäisi Alkon monopolin purkamista, muidenkin vastaavan vahvuisten alkoholijuomien myynnin vapauttamista ja esimerkiksi väkevien juomien myynnin sallimista huoltoasemilla ja kioskeilla.

    Päivittäistavarakauppa ry:n toimeksiannosta tehdyssä asiantuntijaselvityksessä tällaisten väitteiden tueksi ei löydetty vakuuttavia perusteluita. Suomessa voitaisiin vapauttaa miedot viinit ja esimerkiksi A-olut alkoholimonopolista vähittäiskauppojen valikoimiin.

    Alkoholinmyynti ruokakaupoissa olisi jatkossakin luvanvaraista.

    "Kauppojen valikoimien laajentaminen eurooppalaiseen suuntaan voidaan toteuttaa vastuullisesti ja asteittain. Ensimmäisessä vaiheessa voitaisiin vapauttaa vähittäiskauppaan erikoisoluiden ja muiden enintään 5,5 prosenttisten alkoholijuomien myynti", Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto painottaa.

    "Pidemmällä aikavälillä myös mietojen viinien myynti tulee sallia ruokakaupoissa Suomessakin."

    Uudistus ei romuttaisi Alkon asemaa. A-oluen ja muiden enintään 5,5, prosenttisten alkoholijuomien myynnin vapauttaminen ei myöskään nostaisi merkittävästi kokonaiskulutusta, sillä se siirtäisi PTT:n selvityksen mukaan kulutusta väkevistä kohti miedompia vaihtoehtoja.

    Artikkelin aiheet
    alkoholilainsäädäntö
    alkoholimonopoli
    Alko
    viinien myynti
    Päivittäistavarakauppa ry
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria