• Suomalaisilla on aiempaa vähemmän vakavia maksuongelmia – yhä useampi on silti toistuvasti veloissa

    Viime vuonna perintään rekisteröidyistä kuluttajista vakavissa maksuvaikeuksissa olevien määrä laski lähes 50 prosenttia vuoteen 2021 verrattuna.
    Intrumin analyysin mukaan vakavat velkaongelmat ovat vähentyneet. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA.
    Intrumin analyysin mukaan vakavat velkaongelmat ovat vähentyneet. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA.  
    Uutiset|Talous
    23.2.202609:45
    STT

    Suomalaisilla on aiempaa enemmän toistuvia maksuvaikeuksia, mutta vakavat velkaongelmat ovat vähentyneet, selviää luottohallintayhtiö Intrumin analyysistä.

    Viime vuonna perintään rekisteröidyistä kuluttajista vakavissa maksuvaikeuksissa olevien määrä laski lähes 50 prosenttia vuoteen 2021 verrattuna. Toistuvasti maksuvaikeuksiin joutuneiden määrä kasvoi taas yli 20 prosenttia.

    Intrumin mukaan muutos kertoo siitä, että kotitalouksien taloustilanne on kohentunut aiemmasta.

    ”Laskuja siirtyy perintään harvemmalla ja aiemmin syntyneitä velkoja pystyään nyt maksamaan takaisin paremmin”, Intrumin perintäpalvelujen päällikkö Reetta Lehessaari sanoo tiedotteessa.

    Nuorten aikuisten perintätapaukset ovat Intrumin mukaan lisääntyneet viime vuosina suhteellisesti eniten verrattuna muihin ikäryhmiin. 18-24-vuotiaiden nuorten sekä kaikkein iäkkäimpien maksuvaikeudet ovat kuitenkin muita ikäryhmiä useammin satunnaisia.

    ”Viime vuosina olemme seuranneet huolestuneina erityisesti nuorten aikuisten maksuvaikeuksien kasvua, ja onkin huojentavaa nähdä, että kasvu on nyt taittunut ja myös nuorilla maksukyvyssä nähdään kohenemista”, Lehessaari sanoo.

    Intrumin analyysissa vakavissa maksuongelmissa oleviksi määriteltiin ne henkilöt, joilla oli laskun perintään siirtymisen hetkellä avoimena ennestään ainakin yksi toinen velka, eivätkä he olleet kyenneet tekemään maksusuorituksia lainkaan edeltävän vuoden aikana.

    Toistuvasti maksuvaikeuksissa oleviksi määriteltiin taas heidät, joilla oli myös ennestään yksi tai useampi aiempi velka, josta he olivat kuitenkin kyenneet vuoden aikana maksamaan yhden tai useamman maksusuorituksen.

    Analyysissa tutkittiin vuosina 2021–2025 kuluttajaperintään rekisteröityjen henkilöiden maksukäyttäytymistä. Se perustuu tammikuussa kerättyyn aineistoon, joka sisältää tietoa yli miljoonasta suomalaisesta kuluttajasta.

    Artikkelin aiheet
    maksuvaikeudet
    velkaongelmat
    Intrum
    kuluttajaperintä
    suomalaiset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle