• Yrittäjät: Pankkisääntely vaikeuttaa yritysten toimintaa

    Liiallinen pankkisääntely vaikeuttaa yritysten toimintaa, arvioi Suomen Yrittäjät. Kolmannes pienistä ja keskisuurista yrityksistä sanoo, että lainansaanti on jo vaikeutunut, PK-yritysbarometri kertoo.
    Uutiset
    2.6.201417:51
    MT toimitus

    Yrityslainojen marginaalit ovat nousseet, vakuusvaatimukset kiristyneet ja oman pääoman vaatimukset nousseet.

    ”Esimerkiksi palvelusektorilla on vaikeaa saada aikaan sellaista lisäarvoa, että se vastaisi kohonnutta raha hintaa”, Suomen Yrittäjien (SY) toimitusjohtaja Jussi Järventaus sanoi.

    SY vaatiikin valtiovallalta aktiivisuutta EU:n suuntaan, jotta etenkin pienten ja keskisuurten yritysten lainansaanti turvataan. Ne ovat rahoituksessaan riippuvaisia pankeista, mutta tärkeitä taloudelle: ne ovat luoneet 90 prosenttia uusista työpaikoista viimeisten 10 vuoden aikana, SY muistuttaa.

    Lainaehtojen kiristymisen taustalla kummittelee Basel III -nimellä kulkeva sääntely, joka tiukentaa pankkien vakavaraisuusvaatimuksia. Malli on kopioitu Yhdysvalloista, vaikka se ei sovellu Eurooppaan, SY, Elinkeinoelämän Keskusliitto ja Finanssialan Keskusliitto arvostelevat.

    ”Sen sijaan, että reagoidaan yksittäiseen ilmiöön, rahoituksen saatavuutta pitäisi katsoa yksittäisen yrityksen kannalta”, EK:n johtaja Leena Mörttinen sanoi.

    Etujärjestöt eivät vastusta sääntelyä sinänsä, mutta vaativat korjaamaan lainansaantia helpottavia kohtia. Ne vetoavat tuoreisiin europarlamentaarikkoihin, että sääntelyssä otettaisiin tuumaustauko, EU varoisi asettamasta itselleen muita maanosia suosivia rajoitteita ja että pääomavaatimuksia ei enää kiristetä.

    Erityisesti meppejä vedotaan torjumaan rahoitusmarkkinavero ja valmisteilla oleva pankkien rakennerajoitus, jota Suomi on jo ehtinyt kannattaa.

    Nordea, OP-Pohjola ja Danske Bank kertovat tuoreessa Yrittäjä-lehdessä, että yritysten luottokysyntä on vilkastunut tänä keväänä, lykättyjä investointeja aloitellaan ja pankit ovat löysänneet lainahanojaan. Parhaat yritykset saavat lainaa, riskimpi bisnes edelleen heikommin.

    Artikkelin aiheet
    pankkisääntely
    Suomen Yrittäjät
    PK-yritysbarometri
    Basel III
    yrityslainat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle