Maa-ainesten siirto maatiloille tyssää usein byrokratiaan – puhtaiden maiden kuskaaminen kaukaisille kaatopaikoille kuormittaa ympäristöä ja kukkaroa

Moni maanomistaja olisi halukas ottamaan vastaan puhdasta maa-ainesta esimerkiksi täytemaaksi pelloilleen. Asiasta on kuitenkin syytä ilmoittaa kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle, joka arvioi ympäristöluvan tarpeen.

Ympäristölupa voidaan vaatia, jos maa-aines luokitellaan jätteeksi ja maan vastaanotto tulkitaan ammattimaiseksi jätteenkäsittelyksi. Näin voi käydä, jos esimerkiksi viljelijä saa maan vastaanottamisesta korvauksen. Hyötyminen on tulkinnanvaraista.

Ympäristöministeriön (YM) mukaan pilaantumaton maa-aines ei usein ole jätettä. Tärkeää on, että maan alkuperästä ja laadusta löytyvät riittävät tiedot. Pellonparannuksessa ei tarvita ympäristölupaa, jos toimenpide on aidosti tarpeen ja sen toteutus on suunnitelmallista ja turvallista. Maan käytöstä on tehtävä suunnitelma, jossa on määritelty käytön edellytykset, maa-ainesten määrä ja toiminnan kesto.

Maa-aineksen on myös täytettävä ympäristön- ja terveydensuojelua koskevat vaatimukset. Epäselvissä tapauksissa voidaan edellyttää haitta-aineiden selvittämistä.

Ympäristölupaa voidaan myös edellyttää, jos toiminta aiheuttaa kohtuutonta rasitusta naapureille. Jos naapuri valittaa, voi maan vastaanottaminen pysähtyä tai viivästyä. Pelkona on, että maanomistaja joutuu pitkittyneeseen ympäristölupaprosessiin lupamaksuineen ja tarkastuksineen.

Koneviesti kirjoitti maansiirtojen byrokratiasta pääkirjoituksessaan 12. tammikuuta. Jos kunta rakentaa entiselle pellolle, peltomaaksi kelpaavaa maa-ainesta tulee valtavasti. Mikäli läheinen maanomistaja ei voi ottaa sitä byrokratian takia vastaan, massat ajatetaan maankaatopaikalle.

YM:n mukaan puhtaiden maa-ainesten kuljetusmatkat ovat Helsingissä pisimmillään yli 50 kilometriä ja lievästi pilaantuneiden jopa yli 100 kilometriä.

Maan ajaminen pitkien ajomatkojen päässä sijaitseville maankaatopaikoille on tehotonta, kallista ja saastuttavaa. Isot toimijat pulittavat keskimäärin 3–5 euroa kuutiolta kippaamistaan maa-aineksista. Kuljetukset puolestaan maksavat jopa noin 2 euroa kilometriltä raskaalla maansiirtokuorma-autolla.

Rakennuspäällikkö Joni Kumpumäki maansiirtofirma Kaskenoja Oy:stä kertoo, että myös isoilla ulkomaisilla rakennusfirmoilla on hallussaan läjitysalueita. Karrikoiden tilanne on se, että esimerkiksi ruotsalainen firma omistaa Suomesta montun, johon se vastaanottaa suomalaista maata myydäkseen sitä takaisin suomalaisille.

Maankuskaukset ovat suuri kuluerä myös urakoitsijoille. Pääkaupunkiseudulla kilpailutukset voittaa helpoiten firma, jolla sattuu olemaan lähistöllä tilaa maa-ainekselle.

"Maksaa se myös kunnille, kun ajetaan maata ties mihin asti, kun voitaisiin hyvin ajaa kahden kilometrin päähän hyötykäyttöön", Kumpumäki tokaisee.

YM:ssä myönnetään, että maa-ainesten vastaanottoon liittyy ongelmia. Sääntely on osin epäselvää ja viranomaiskäytännöt alueellisesti vaihtelevia. Tavoitteena on, että pilaantumaton maa-aines saadaan järkevästi ja turvallisesti kiertoon. Valmisteilla on muun muassa maa-ainesten hyödyntämistä edistävä ympäristönsuojelulain muutos ja asetus.

Uudistuvassa kaavoitus- ja rakentamislaissa on tarkoitus huomioida pilaantumattomien maa-ainesten hyödyntäminen. Olennaista on menettelyjen sujuvuuden lisäksi varmistaa, että maa-aineksen laatua seurataan ympäristöhaittojen välttämiseksi, ja pelloille sijoitettaessa myös elintarviketurvallisuuden varmistamiseksi.

Pilaantumattomien maa-ainesten määristä ei ole tarkkaa tietoa, mutta Tilastokeskuksen materiaalivirta-arvioiden perusteella rakentamisessa on siirretty viime vuosina maa-aineksia noin 35–37 miljoonaa tonnia ja loppusijoitettavaa maa-ainesjätettä vajaat 15 miljoonaa tonnia vuodessa.

YM:n mukaan luvuista voi karkeasti arvioida, että hyödyntämiseen ohjautuu noin 60 prosenttia ja loppusijoitukseen 40. Alueellinen vaihtelu on suurta.

Maa-ainesjätteitä hyödynnetään esimerkiksi infra- ja väylärakentamisessa ja aluerakentamisessa. Pelloille hyötykäyttöön päätyy todennäköisesti hyvin pieni osa.

Ympäristöministeriöstä MT:n kysymyksiin vastasivat ympäristöneuvos Anna-Maija Pajukallio ja hallitussihteeri Laura Siili-Hakkarainen sekä Suomen ympäristökeskuksesta erikoistutkija Jussi Reinikainen.

Lue myös:

Viljelijä ei saa lupaa pellonparannukseen – "Olen muka perustamassa maankaatopaikkaa"

Koneviesti: Eemeli Linna: Ympäristökeskus vaatii liian herkästi ympäristöluvan – maa-aineisten poistosta maksetaan omaisuuksia turhaan

"Maksaa se myös kunnille, kun ajetaan maata ties mihin asti."