• Vanhan ajan savottatulee Pälkäneelle

    Uutiset
    9.3.201215:00
    MT toimitus

    Vanhan Savotan kämppä ja kauppa järjestää perinteisen vanhan ajan savotan 10. ja 11. maaliskuuta Pälkäneellä.

    Yhdettätoista kertaa järjestettävässä tapahtumassa esitellään puukuljetuksen kehitystä 1900-luvun alun hevos- ja höyryajasta aina maataloustraktorit ja isännät syrjäyttäneisiin kuormatraktoreihin ja metsäkoneyrittäjiin ammattiryhmään.

    Esillä on myös koneiden korjausta Otavan kaarihallissa eli avoimen taivaan alla.

    Moottorisahat syrjäyttivät jätkän ja justeerin yleisesti 1950-luvulla. 1970-luvulla metsätyömiehestä tuli metsuri.

    Alkuaikojen hevosaikakautta on esittelemässä Vanhan Savotan kolminkertainen halonajon ja hevoskynnön nelinkertainen suomenmestaripari suomenhevonen Napsukka ja Eeva-Liisa Pitkänen sekä Reijo Nieminen.

    Höyryasiantuntija Timo Lehmunen kertoo, miten puuta kuljetettiin metsistä koneiden ja höyryn voimalla aina sadan vuoden takaisesta Samperin konesavotasta autokuljetuksiin.

    Traktoriaikakauden kuljetuksista on kertomassa auto- ja traktoritiedon monitoimiosaaja, tietokirjailija Olli J. Ojanen.

    Metsätraktoreiden kehityksen laahusrunkojuontamisesta kuormaa kantaviin koneisiin kertoo metsäkoneurakoitsijain liiton perustajajäsenen ja metsäkoneyrittäjä Keijo Jäppinen.

    Paikalla on myös useita konekuskeja kalustoineen näyttämässä, miten ensimmäiset koneet toimivat.

    Työnäytöksissä jyllää vanhoja moottorisahoja ja muuta metsässä käytettyä kalustoa ja savottaesineistöä.

    Tapahtuman järjestää hartsuherra Jouko Vilkman. Näytöksissä on säävarauksia ja muutokset ovat mahdollisia.

    MT

    XI Vanha Savotta Pälkäneellä,

    Rautajärvellä Vanhan Savotan

    kämpällä ja metsässä

    10.–11.3. klo 10 alkaen.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Vanha Savotta
    Pälkäne
    savotta
    metsätyöt
    tapahtumat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle