• Erittäin vaihtelevaa säätä luvassa – lämpötila on vielä melko tavanomainen

    Sateesta poutaan ja poudasta takaisin sateisiin käy sään kulku nyt loppuviikon aikana.
    Lähimmän viiden vuorokauden sademäärän ennusteessa on suurta heilahtelua eli ennustettavuus heikkenee viimeistään viikonloppuna.
    Lähimmän viiden vuorokauden sademäärän ennusteessa on suurta heilahtelua eli ennustettavuus heikkenee viimeistään viikonloppuna. Kuva: Lari Lievonen
    Uutiset|Sää
    18.9.202507:40
    Jouko Korhonen

    Lämpöolot ovat lähimmän viiden vuorokauden aikana melko lähellä keskimääräistä, etelässä jopa vähän yli. Pohjoisessa on parina yönä hallan ja yöpakkasenkin mahdollisuus.

    Kuva: Ilmatieteen laitos

    Tänään torstaina heikko matalapaineen alue liikkuu hitaasti maamme yllä itään. Sadekuurot yleistyvät päivän kuluessa, edelleen on pieni ukkosen mahdollisuus. Lähinnä Pohjanlahden rannikkoseuduilla sekä Länsi-Lapissa saattaa olla ajoittain melko aurinkoista. Lämpötila käy poutasäällä yli 15 asteessa, sateessa ollaan 11 ja 14 asteen välillä. Illalla selkeämpi sää valtaa alaa Pohjanmaan seuduilla ja Lapissa, Uudellamaallakin kuurot hiipuvat.

    Perjantaiyönä on Pohjois-Suomessa sekä Suomenselän alueella paikoin hallaa, Lapissa paikoin yöpakkasta. Eteläisen Suomen yli liikkuu aamuyöllä ja aamulla rivakoita sadekuuroja lännestä itään, ukkosen todennäköisyys on suurin rannikkoseuduilla. Perjantai-iltapäivä ja -ilta ovat vaihtelevan pilvisiä sekä laajalti poutaisia.

    Seuraava matalapaine saapuu näillä näkymin lauantaina maamme keskiosiin.

    Seuraava matalapaine saapuu näillä näkymin lauantaina maamme keskiosiin. Uusi saderypäs pyyhkii taas maan etelä- ja keskiosan yllä itään, runsain sadekertymä osunee Oulun korkeudelle, Keski-Suomeen sekä Savo-Karjalan pohjoisosiin. Lappi säilynee aluksi melko poutaisena.

    Lähimmän viiden vuorokauden sademäärän ennusteessa on jälleen suurta heilahtelua eli ennustettavuus heikkenee viimeistään viikonloppuna - ukkosen todennäköisyyden ennuste heikkenee jo ensimmäisen vuorokauden aikana. Ennustettu keskilämpötila on asteen tai pari pitkän ajan keskiarvoa korkeampi, Keski- ja Pohjois-Lapissa ollaan hyvin lähellä sitä.

    Kirjoittaja on Ilmatieteen laitoksen meteorologi

    Siirry tästä MT:n sääpalveluun

    Artikkelin aiheet
    sääennuste
    ilmasto
    Suomi
    Ilmatieteen laitos
    ukkonen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita