• Kulkeminen vaikeutuu ympäri Eurooppaa

    Uutiset
    23.9.201516:00
    MT toimitus

    BRYSSEL (MT)

    Maiden välisiä rajoja suljetaan tai aletaan valvoa aikaisempaa tehokkaammin useassa Euroopan maassa pakolaisvirran hallitsemiseksi.

    Viimeisin kiristynyt raja on Kroatian ja Serbian välillä. Kroatia sulki rajan rekkaliikenteeltä, koska pakolaisvirta Serbiasta kääntyi sinne Unkarin suljettua Serbian vastaisen rajan.

    Tiistaina Saksan rautatieyritys Deutche Bahn keskeytti junaliikenteen Munchenistä Itävallan Salzburgiin ja Unkarin Budapestiin kiristyneen rajavalvonnan vuoksi.

    Sisäministeri Petteri Orpon (kok.) mukaan Suomessakin voidaan joutua sulkemaan raja turvapaikanhakijoilta, ellei tulijoiden virta vähene, kertoo Verkkouutiset.

    26 Euroopan maan Schengen- sopimus kuitenkin takaa vapaan liikkuvuuden maiden välillä. Kroatia ja Serbia eivät kuulu Schengen-maihin.

    Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) sanoi tiistaina Saksan liittokansleri Angela Merkelin tapaamisen jälkeen, että Suomi voi lisätä tarkastuksia, mutta rajoja ei voida sulkea.

    Suomen linja on jo tiukentunut.

    Torniossa turvapaikanhakijat ohjataan keskitetysti järjestelykeskukseen. He eivät enää voi jatkaa itsenäisesti Etelä-Suomeen.

    Keskuksesta turvapaikanhakijoita ohjataan edelleen vastaanottokeskuksiin.

    EU:n sisäministerit kokoontuivat tiistaina Brysseliin. Tavoitteena oli päättää, miten komission esittämä 120 000 pakolaista leireiltä jaetaan jäsenmaiden kesken.

    Viime viikolla sopimisessa epäonnistuttiin.

    Tänään EU-maiden pääministerit kokoontuvat miettimään ratkaisuja pakolaisongelmaan.

    Tutkimuskeskus Carnegien mukaan syyrialaisten koulutetun keskiluokan toivo kotimaan tilanteen parantumisesta hiipuu. Se ajaa heitä liikkeelle pakolaisleireiltä.

    Carnegien mukaan salakuljetuksen hinta Pohjois-Afrikasta tai Syyriasta Eurooppaan on laskenut viidestä kuudesta tuhannesta kahteen tuhanteen euroon.

    Aimo Vainio

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    pakolaiskriisi
    rajavalvonta
    Schengen
    Euroopan unioni
    turvapaikanhakijat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle