• Kaikkonen: Leikkausten tulisi osua mahdollisimman vähän maatalouteen – Timo Soini on tervetullut keskustaan

    Keskusta valmistautuu viikonlopun puoluekokoukseen, jossa käydään kisa puolueen varapuheenjohtajien paikoista.
    Tilaajalle
    Antti Kaikkosen mukaan monet sivistysporvarit pohtivat siirtymistä keskustaan ja osa on jo siirtynyt.
    Antti Kaikkosen mukaan monet sivistysporvarit pohtivat siirtymistä keskustaan ja osa on jo siirtynyt.  Kuva: Carolina Husu
    Uutiset|Politiikka
    3.6.202620:00
    Joonatan Reunanen

    Keskustan puheenjohtaja ja kansanedustaja Antti Kaikkonen arvioi, että alkutuotantoon osuu tulevaisuudessa sopeutuksia, vaikka hän ei sitä toivokaan.

    ”Alkutuotanto on sen verran merkittävissä kannattavuusvaikeuksissa, että toivon etteivät sopeutukset koskisi sitä ollenkaan – tai sitten mahdollisimman vähän.”

    Kaikkosen mukaan akuuttiin alkutuotannon kriisin tarvitaan hallitukselta vastaantuloa, sillä polttoaineiden ja lannoitteiden hinnat ovat nousseet merkittävästi.

    ”Jotta päästäisiin pahimman yli. Kotimainen ruoantuotanto on turvallisuutta ja meidän omavaraisuusastetta pitäisi pikemminkin nostaa kuin laskea.”

    Kaikkonen kommentoi aihetta medialle järjestetyssä tulevan puoluekokouksen ennakkoinfossa. Viikonloppuna keskusta juhlistaa 120-vuotista taivaltaan Tampereella järjestettävässä puoluekokouksessa.

    ”Kotimainen ruoantuotanto on turvallisuutta ja meidän omavaraisuusastetta pitäisi pikemminkin nostaa kuin laskea.”

    Antti Kaikkonen

    Puoluesihteeri Antti Siika-aholta kysyttiin myös mielipidettä siihen, jos perussuomalaisten entisen puheenjohtaja ja kansanedustaja Timo Soini ilmoittaisi hakevansa eduskuntaan keskustan listoilta.

    Siika-aho vastasi, että jokainen, joka allekirjoittaa keskustan periaatteet ja ihanteet, on tervetullut puolueeseen.

    Soini on vihjannut ehdokkuudesta useaan otteeseen, mutta kirjoitti vastikään blogissaan, että ratkaisee omat ehdokaspohdinnat ”elonkorjuun aikaan”.

    Timo Soini pohti MT:n jutussa keväällä, lähteekö keskustan listoille alle vuoden päästä järjestettävissä eduskuntavaaleissa.
    Timo Soini pohti MT:n jutussa keväällä, lähteekö keskustan listoille alle vuoden päästä järjestettävissä eduskuntavaaleissa.  Kuva: Eetu Kokkonen

    Istuvalle puheenjohtajalle ja puoluesihteerille ei ole ilmaantunut haastajia, mutta puolueen varapuheenjohtajista käydään kisa.

    Nykyisestä kolmesta varapuheenjohtajasta jatkokautta hakevat Hilkka Kemppi Hämeestä ja Markus Lohi Lapista. Haastajina kisaan lähtevät Markku Siponen Pohjois-Savosta, Petra Schulze-Steinen Pirkanmaalta, Jouni Ovaska Pirkanmaalta ja Karoliina Harjuoja Lapista.

    Puoluekokouksessa on tarkoitus hyväksyä muun muassa puoluehallituksen esitys ”Uusi Suunta Suomelle” -ohjelma, joka on myös runkona vuodenvaihteen tienoilla julkaistavalle ensi kevään eduskuntavaaliohjelmalle.

    Esityksessä visioidaan Suomea maailman turvallisimpana maana 2030-luvulla, johon päästään kahdellatoista pääteemalla. Teemoista selviää muun muassa, että palvelusvelvollisuus tulisi ulottaa koko ikäluokkaan, huoltovarmuutta pitäisi vahvistaa ja digijättien algoritmit pitäisi laittaa kuriin.

    Lisäksi esityksessä turvataan jokaiselle maakunnalle vähintään yksi korkeakoulu ja itäiseen Suomeen perustettaisiin kymmenen vuoden erityistalousaluekokeilu.

    Lisää aiheesta
    • Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen ei sulje pois kuntaverojen korotuksia. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA.

      Politiikka | Keskustan Kaikkonen tyrmää yli tuhannen oppilaan "jättikoulut" – ehdottaa etäopetusta syrjäseuduille

    • ”Raviurheilu on herrasmiehen tapa köyhtyä”, Soini veisteli omaa hevosharrastustaan.

      Politiikka | Vieläkö kuulet ääniä, Timo Soini?

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Antti Kaikkonen
    Keskusta
    puoluekokous
    maatalous
    Timo Soini
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa