• Sähköaita ei pidättele hunajanhimoisia karhuja

    Ovelimmat karhut ovat oppineet tunkeutumaan mehiläistarhoille sähköaidoista välittämättä. Tarhaajien mielestä hunajanhimoisimmat karhut pitää tappaa, muuta keinoa ei enää ole.
    Kuva: Marja Komppa
    Uutiset
    16.5.201411:03
    MT toimitus
    Kuva: Marja Komppa
    Kuva: Kari Salonen
    Kuva: Marja Komppa
    Kuva: Kari Salonen
    Kuva: Jorma Autioniemi

    Karhut voivat iskeä mehiläistarhoille missä päin Suomea tahansa. Tänä vuonna pahimmat tuhot ovat syntyneet Jyväskylän eteläosissa ja Kristiinankaupungissa.

    ”Karhut ovat tänä vuonna hävittäneet jo ainakin 76 mehiläispesää”, tiedottaja Tuula Lehtonen Suomen Mehiläishoitajien liitosta kertoo. Luku saattaa olla vielä suurempi, koska kaikki tarhaajat eivät ilmoita vahingoista liittoon.

    Riistavahinkorekisteriin on ehditty kirjata vasta kuusi vahinkoa.

    Viime vuonna mesikämmenet aiheuttivat vahinkoa 170 pesälle eri puolilla maata. Tuhojen määrä on vuosi vuodelta kasvanut.

    Monin paikoin vain sähköaidat mahdollistavat mehiläistarhauksen. Vaihtoehdot ovat aitaaminen tai lopettaminen. Moni tarhaaja on lopettanut.

    Ari Seppälän tarhoilla Jyväskylän, Luhangan ja Joutsan kulmilla karhut ovat tuhonneet tänä vuonna jo parikymmentä pesää. Viime vuonna karhut hävittivät vähän yli kymmenen pesää.

    ”Isompia ongelmia on ollut kolme vuotta”, Seppälä sanoo. Hän työskentelee Suomen Mehiläishoitajien liiton mehiläisneuvojana.

    Yksi tuhottu pesä aiheuttaa tarhaajalle satojen eurojen kustannukset. Lisäksi tulevat mahdolliset aitaamiskulut sekä tuhojen korvaamisen viemät työtunnit.

    Uuden pesän arvo on keskimäärin 350 euroa. Yksi pesä tuottaa noin 40 kiloa hunajaa.

    Tarhaajien taloudellisten menetysten lisäksi on syytä muistaa, että karhut hakeutuvat hunajan perässä lähelle asutusta. Häirikkökarhu uhkaa myös tarhaajan työturvallisuutta. Seppälän mielestä hunajalle persoimmat karhut on ammuttava.

    Valtio korvaa karhujen tekemiä mehiläistarhavahinkoja. Korvauksella ei kuitenkaan pysty ostamaan uutta pesää tuhotun tilalle.

    ”Arvioidut vahingot olivat 97 058 euroa”, erikoissuunnittelija Harri Norberg Suomen riistakeskuksesta kertoo viime vuoden vahingoista.

    MAIJA ALA-SIURUA

    REIJO VESTERINEN

    Artikkelin aiheet
    karhu
    mehiläistarhaus
    sähköaita
    Suomen Mehiläishoitajien liitto
    riistavahinko
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle