
Tammikuussa 2019 Kokemäellä tapahtuneesta koirahyökkäystapauksesta on annettu tuomio Vaasan hovioikeudessa, kertoo Satakunnan Kansa -lehti. Tapauksessa kaksi saksanpaimenkoiraa karkasi kotipihastaan ohi lenkkeilleen 13-vuotiaan pojan kimppuun.
Koirat aiheuttivat pojalle pahat vammat, joita jouduttiin hoitamaan muun muassa plastiikkakirurgialla. Ensimmäinen paikalle osunut autoilija koetti karkottaa koiria autostaan äänimerkillä.
"Hätääntynyt poika oli pyytänyt autoilijalta apua. Mies oli todennut autonsa turvasta, ettei hän voi auttaa", lehti kirjoittaa tapahtumista.
Seuraavan ohikulkijan ja metelin vuoksi paikalle tulleen koirien omistajan avulla koirat saatiin pois pojan kimpusta.
Satakunnan käräjäoikeus oli pitänyt koiria vaarallisina ja tuomitsi omistajan muun muassa törkeästä vammantuottamuksesta ja eläimen vartioimatta jättämisestä. Tuomio kuitenkin lieveni hovissa – sen mukaan törkeää huolimattomuutta ei tapahtunut, koska omistaja ei voinut etukäteen tietää koiriensa olevan vaarallisia.