• Postin maanantaina alkava lakko voi tuoda viikkojen viiveitä kirjeiden jakeluun – neuvottelut tauolle tuloksettomina

    PAU:n hallitus kokoontuu huomenna perjantaina käsittelemään kaksiviikkoisen lakon jatkotoimenpiteitä.
    Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU käynnistää Postissa laajat lakkotoimet. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
    Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU käynnistää Postissa laajat lakkotoimet. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN 
    Uutiset
    7.11.201921:55
    STT

    Postin maanantaina alkava lakko voi tuoda jopa viikkojen viiveitä kirjeiden ja aikakauslehtien jakeluun, yhtiö kertoo.

    Viive koskee myös pienempiä, XXS-koon paketteja, jotka kulkevat kirjepostin osana. Lisäksi muissa pakettitoimituksissa voi olla usean päivän viiveitä. Posti aikoo tiedottaa lakon vaikutuksista maanantaista alkaen kahdesti päivässä.

    Myös postin ohjausta, kuten osoitteenmuutosta tai jakelun keskeytystä, koskevat toimeksiannot voivat viivästyä, jos ne toimitetaan paperilomakkeella. Posti kehottaa hoitamaan kyseiset toimeksiannot verkkosivuillaan.

    Sanomalehtien varhaisjakelu ja Postin palvelupisteet toimivat normaalisti. Lakko ei koske turvallisuuteen ja terveyteen liittyviä töitä, kuten elintarvike- ja lääkelähetyksiä.

    Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU kertoi torstaina lakon alkamisesta aiemman ilmoituksen mukaisesti.

    Työntekijäjärjestö PAUn mukaan valtakunnansovittelijan johtamat neuvottelut ovat päättyneet tämän päivän osalta ja sovitteluja jatketaan vasta ensi keskiviikkona. Neuvotteluissa ei liiton mukaan edistytty, eikä valtakunnansovittelijalla ollut edellytyksiä jättää sovintoesitystä.

    PAU ei ole hyväksynyt Postin päätöstä vaihtaa noin 700 pakettilajittelijaa toisen työehtosopimuksen piiriin marraskuun alusta alkaen. Posti on pitänyt kiinni vaihdoksesta.

    Neuvotteluiden päättyminen ei jäänyt kiinni mistään yksittäisestä kynnyskysymyksestä, vaan erimielisyys koski koko neuvotteluesitystä, kertoo PAU:n puheenjohtaja Heidi Nieminen STT:lle.

    "Työnantaja pitää yhä kiinni koko omasta esityksestään", Nieminen sanoo.

    Palvelualojen työnantajat Palta pettyi neuvottelujen päättymiseen.

    "PAU kieltäytyy käytännössä sopimasta mistään muutoksista, ja siksi olemme edelleen lähtöruudussa", järjestön toimitusjohtaja Tuomas Aarto sanoo tiedotteessa.

    Alkamassa oleva lakko kestää kaksi viikkoa, ja se koskee noin 9 000:ta työntekijää.

    PAU:n hallitus kokoontuu huomenna perjantaina käsittelemään kaksiviikkoisen lakon jatkotoimenpiteitä. Esille nousee myös syytös siitä, että Posti käyttää korvaavaa työvoimaa lakon rikkomiseen. Posti itse on kertonut rekrytoivansa normaalin määrän kausityöntekijöitä joulusesongin ajaksi.

    Nieminen on jo aiemmin syyttänyt Postia siitä, että yritys on rekrytoinut esimerkiksi vuokratyöntekijöitä jo ennen joulusesongin vaatimaa aikaa.

    Osapuolet eivät ole sopineet tapaavansa epävirallisesti ennen keskiviikkoa, Nieminen sanoo STT:lle.

    Lakkoa asettui torstaina tukemaan Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL. Postinjakelun, -käsittelyn ja -kuljetuksen töitä tekevät JHL:n jäsenet osallistuvat työtaisteluun kahden viikon ajan maanantaista alkaen. Lisäksi liitto kertoo valmistelevansa muita tukitoimenpiteitä.

    Aiemmin Merimies-Unioni on luvannut tukevansa lakkoa. Myös auto- ja kuljetusalan työntekijöitä edustava AKT ja muut kuljetusliitot ovat sanoneet olevansa valmiita tukemaan postityöntekijöiden lakkoa.

    Tuoreimmassa osavuosikatsauksessaan Posti varoitti, että lakolla voisi olla merkittävä vaikutus yhtiön tämän vuoden tulokseen. Iso osa Postin tuloksesta tehdään loppuvuodesta ja etenkin joulusesongin aikaan.

    Artikkelin aiheet
    Posti
    PAU
    postilakko
    työtaistelu
    postipalvelut
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena