Ministeri ilmoitti perjantaina tiedotteessaan, että soidensuojelun täydennysohjelman valmistelu etenee kompromissiratkaisulla. Mukaan otetaan myös vapaaehtoisia suojelukeinoja.
Grahn-Laasonen selvittäisi kyselyllä maanomistajien halukkuutta suojella suot vapaaehtoisesti.
”Palautteen perusteella voidaan harkita vaihtoehtoja, joiden mukaan esimerkiksi luontoarvoiltaan kaikkein arvokkaimmat, useiden omistajien suot suojellaan lakisääteisellä ohjelmalla. Lisäksi rinnalle tulee kokonaan vapaaehtoinen kokonaisuus”, ministeri toteaa.
Lisäksi soidensuojelutyöryhmän toimikautta ollaan jatkamassa syyskuun 2015 loppuun saakka.
Lopullinen päätös soidensuojeluohjelmasta on siis lykkääntyymässä seuraavalle hallituskaudelle.
Edellinen ympäristöministeri, vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö lyttäsi Grahn-Laasosen linjaukset tuoreeltaan.
Niinistön mukaan koko soidensuojeluohjelma on nyt romuttumassa.
Myös sosiaalidemokraatit ovat suhtautuneet kokoomusministerin linjauksiin nihkeästi.
Kulttuuri- ja asuntoministeri Pia Viitanen (sd.). katsoo, että uuden soidensuojeluohjelman synnyttämiselle vielä nykyhallituksen aikana ei ole esteitä.
"Valmistelu ja selvitykset on tehty. Ohjelma on vain toteutusta vaille valmis. Ei ole estettä sille, etteikö sitä voi viedä yhteisesti sovitusti eteenpäin. Asiasta keskustellaan hallituksessa vakavasti”, Viitanen sanoo.
Hän kutsui Grahn-Laasosen esittelemää mallia "vesitetyksi".
Viitasen mukaan SDP edellyttää, että soidensuojelun täydennysohjelma viedään kokonaisuudessaan läpi hallitusohjelman mukaisesti tällä hallituskaudella.
MTK:n mukaan ympäristöministerin kompromissiehdotus lisää maanomistajien kannalta tärkeää vapaaehtoisuutta soidensuojeluohjelman jatkototeutukseen, ja monipuolistaa suojelun keinovalikoimaa.
”Ministeri on koonnut hyvän toimenpidekokonaisuuden vaikean asian eteenpäin viemiseksi”, sanoo MTK:n toiminnanjohtaja Antti Sahi .
”Vapaaehtoisuus on ehdotuksessa huomioitu ja on erittäin tärkeää, että soidensuojeluohjelmassa päästään eteenpäin. Ministerin ehdotus monipuolistaa suojelun keinovalikoimaa. Tällä saadaan aikaan hyviä tuloksia.”