• Puoluesihteerit siirtäisivät kunta- ja presidentinvaaleja

    Eduskuntapuolueiden puoluesihteerit esittävät, että eduskuntavaalien lisäksi myös kuntavaalit ja presidentinvaalit pidettäisiin huhtikuussa. Kaikki vaalit olisivat huhtikuun kolmantena sunnuntaina.
    Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset
    25.10.201314:04
    MT toimitus

    Eduskuntavaalit ja kunnallisvaalit toimitettaisiin vuorotellen joka toinen vuosi parittomina vuosina, ja kunnallisvaalit pidettäisiin aina eduskunnan vaalikauden puolivälissä.

    Tällä hetkellä presidentinvaali järjestetään tammikuussa ja kuntavaalit lokakuussa.

    Muutos tarkoittaisi sitä, että tulevien vaalikausien pituutta jouduttaisiin muuttamaan.

    Vuoden 2016 kuntavaalit siirrettäisiin vuoden 2017 huhtikuulle. Nykyistä valtuustokautta pidennettäisiin näin ollen vajaalla puolella vuodella.

    Presidentti Sauli Niinistön toimikausi pitenisi kolmella kuukaudella, sillä seuraava presidentinvaali järjestettäisiin maaliskuussa 2018 eikä heti alkuvuodesta.

    Eduskuntavaalit säilyisivät nykyisessä aikataulussaan eli ne pidettäisiin seuraavan kerran 2015.

    Äänestysikärajan puoluesihteerit pitäisivät ennallaan. Sen sijaan kansalaisaloitteiden allekirjoittaminen ja kuntalaisaloitteiden teko-oikeus tulisi sallia 15-vuotiaille.

    Eurovaalien ajankohtaan Suomi ei pysty vaikuttamaan, joten ne pysyisivät nykyisellä paikallaan. Mutta meppiehdokkaita voisi puoluesihteerien ryhmän mielestä asettaa nykyistä pidempään.

    Artikkelin aiheet
    vaalit
    puoluesihteerit
    Sauli Niinistö
    vaalien ajankohta
    Eduskuntapuolueet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria