• Japanissa kaksi kuollut ja tuhansia ilman sähköjä ja vettä – kovat myrskyt riepottelevat Aasiaa

    Talas-taifuuni aiheutti Japanin keskiosaan ennätyssateet.
    Monet pakenivat sunnuntaina myrskyä evakuointikeskuksiin Filippiinien pääkaupungissa Manilassa. LEHTIKUVA / AFP.
    Monet pakenivat sunnuntaina myrskyä evakuointikeskuksiin Filippiinien pääkaupungissa Manilassa. LEHTIKUVA / AFP.  
    Uutiset|Ulkomaat
    25.9.202214:16
    STT–AFP

    Japanissa tuhannet ihmiset olivat sunnuntaina ilman sähköä ja juoksevaa vettä Talas-taifuunin tuotua maan keskiosaan ennätyssateet, jotka ovat aiheuttaneet tulvia ja maanvyörymiä. Ainakin kaksi ihmistä on kuollut myrskyn jäljiltä.

    Shizuokan alueella maan etelärannikolla viranomaiset kaivoivat lauantaina esiin miehen ruumiin hänen talonsa tuhouduttua maanvyörymän seurauksena. Toisen miehen uskotaan kuolleen vedenpinnan noustua äkillisesti, kun mies oli kävelemässä kotiin autonsa hajottua. Ainakin yksi ihminen on vielä kateissa myrskyn jäljiltä.

    Sunnuntai-iltapäivänä paikallista aikaa lähes 3  000 kotitaloutta oli vielä ilman sähköjä ja 55  000 taloutta ilman juoksevaa vettä.

    Taifuuni Norusta o

    Filippiinien tiuhaan asutettua Luzon-saarta lähestyvän taifuuni Norun odotetaan olevan vuoden voimakkain. Voimistuva taifuuni on aiheuttanut rannikkokaupunkien evakuointeja, kertovat paikalliset viranomaiset.

    Taifuunin odotetaan iskevän pääkaupunki Manilasta noin 80 kilometriä koilliseen iltapäivän tai illan aikana paikallista aikaa. Valtion sääviranomaisen mukaan taifuuni voimistui ennennäkemättömän nopeasti.

    Myrskyt riepottelevat Filippiinejä säännöllisesti, ja tutkijoiden mukaan ne ovat voimistumassa ilmastonmuutoksen takia.

    Artikkelin aiheet
    taifuuni
    Japani
    Filippiinit
    ilmastonmuutos
    myrsky
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria