• Hallitus esittelee oppositiolle suunnitelmiaan tartuntatautilain muuttamisesta

    Kunnilla olisi velvollisuus ottaa potilaita hoidettavaksi toisen kunnan alueelta.
    Pääministeri Sanna Marin (sd.) kertoi viime viikolla Twitterissä, että hallituksen iltakouluun on kutsuttu myös oppositiopuolueiden edustajat keskustelemaan tartuntatautilain uudistuksesta. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa
    Pääministeri Sanna Marin (sd.) kertoi viime viikolla Twitterissä, että hallituksen iltakouluun on kutsuttu myös oppositiopuolueiden edustajat keskustelemaan tartuntatautilain uudistuksesta. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa 
    Uutiset
    14.10.202009:19
    STT

    Hallitus esittelee tänään oppositiolle suunnitelmiaan tartuntatautilain muuttamisesta. Lain pienempiä uudistuksia on edennyt jo eduskuntaan, mutta laajempi uudistus sisältää poliittisesti ja juridisesti herkempiä asioita, joille tarvittaisiin laajempaa selkänojaa.

    Lakiin ollaan kirjaamassa viranomaisille koronan hoitoon toimivaltuuksia, jotka vielä keväällä olivat valmiuslain aktivoinnin takana. Muutoksia olisi tulossa esimerkiksi siihen, että kunnilla olisi velvollisuus ottaa potilaita hoidettavaksi toisen kunnan alueelta.

    Pääministeri Sanna Marin (sd.) kertoi viime viikolla Twitterissä, että hallituksen iltakouluun on kutsuttu myös oppositiopuolueiden edustajat, koska asia on merkittävä ja siitä on tärkeä käydä parlamentaarista keskustelua.

    Artikkelin aiheet
    tartuntatautilaki
    hallitus
    koronavirus
    Sanna Marin
    lainsäädäntö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle